Sattuu ja tapahtuu

Vai tapahtuu ja sattuu? Jos en mukasahda hevosen selästä, niin sitten lauta tippuu päähän. Aivotärähdys jälleen, mutta onneksi lievä. Sattuu kun ei tarvitsisi eli samana päivänä kun piti vappukisoihin lähteä. Oli varmaan todella uskottavaa "en pysty ajamaan aivotärähdyksen vuoksi". Eli ei kisattu Voltin kanssa kun halailin vessapyttyä ja makoilin pimeässä huoneessa. Ehkä moni muu teki samaa, vähän eri syystä tosin.

Nyt en oikein ehdikään kilpailemaan, töitä ja muuta. Meidän tavoitteet ovat täyttyneet, takaisin kilpakentille kivoin tuloksin. Palasimme takaisin ja ihan mukavasti näin yleisesti ottaen. Nyt kaikki arvokisat saavat jäädä meiltä välistä tänä kesänä, on muuta ja mukavaa eli en edes yritä tarvittavia tuloksia haalia kasaan. Tai kai meillä SM-kisoihin olisikin.
Tavoitteet syksyyn ja alkutalveen, yritetään kisata enemmän ja paremmin. Treenaillaan nyt sen minkä ehdimme ja mietitään missä mennään syksyllä.


Jaakolla olimmekin treenaamassa viime viikolla, taattua OMD laatua. Voltti meni mukavasti, kun ei hetkeksikään unohtanut sitä mihinkään eikä kadottanut kontaktia siihen. Se on hyvä siinä missä on ja missä ei ole, niin asioita voi korjata ja vahvistaa. Joihinkin taas on vaan tyytyminen siihen mitä se, ja minä, on ja olemme yhdessä.
Ehdin viitisen minuuttia treenata myös koulutusten välissä ja kyllä se vaan kulki. Iso sydän ja muruseni ja vaikka mitä.
Notte on tehnyt vain takapiha-aksaa aloitellen kujakeppejä. Sen aivot on kyllä välillä ihan kujalla ja sillä on ajoittain hiiren keskittymiskyky. Mutta toisaaltaan, hitsi se tekee kivasti juttuja ja isolla innolla.

Kasvatit ovat olleet superhienoja ja ahkeria kisoissa. Minulla on nyt kisaikäisistä kasvateista 5/7 maxi-3 luokassa ja useampi menossa SM-kisoihinkin. Nuorimmat ovat aloitelleet harrastuksia ja ovatkin melkoisia menopelejä! Niistä kuullaan vielä.

Kuulumisia

Mahdottomasti kaikkea viime aikoina. Kiva kun on kiire, silloin kun tekeminen on mieluista ja mielekästä.

Ensimmäinen Amerikan reissu takana, olihan se aikamoinen kokemus. Hieno sellainen ja toivottavasti pääsen joskus vielä uudestaankin!
Olin OneMind Dogs porukalla ja näimme paljon upeita, ihania koirakoita viikon varrella. Mielettömän mukavia ihmisiä, vähän erilaista maailman menoa.

Suomessa arki pyörii agilityssa viikkokoulutuksien tahtiin ja ajoittain viereilevan kouluttajana viikonloppuisin. Edelleen jaksan aina vaan olla niin tyytyväinen ja iloinen ihanista treenaajista. Paljon sydämiä heille.
Itse kouluttamisen ohella aika vie "jokusen tunnin" viikossa treenien suunnittelu, paperihommat, sähköposteihin vastaaminen jne. Syyskauden viikkotreenien ilmoittautumisen sain vihdoin auki tänään.

Treenattukin ollaan Voltin ja Notten kanssa. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Voltin kanssa tekeminen on vaan niin ihanaa ja mukavaa. Vähän haastetta lisää treenaamiseen ja yritän ajaa läpi suuntakäskyjä taas uudelleen. Sekä pysäytyksen puomille.
Notten kanssa kaikki on vaan niin uutta ja ihmeellistä. Pieni, vilkas sheltti kyllä jaksaa yllättää aina vaan. Tekeminen on siitä vaan niin mielettömän siistiä!

Uusi laji valtaus, tai siis tutustuminen, tehtiin. Rallytoko. Aika ihmeellistä touhua, mutta kaipa se oli oikein kivaa. Kamalasti (tyhmiä) sääntöjä hymyilevistä hihnoista askelten pituuteen saakka. Mutta myös aika helppoa ainakin noi alempien luokkien liikkeet, lisäksi saa höpöttää ja auttaa käsimerkeillä ja vaikka mitä. Ehkä menen toisenkin kerran :)

juoksukontaktit *kirosana*

Olen oikeastaan koko vuoden treenannut kontakteilla juoksu versioita Voltilla. Sillähän on ollut ns. molemmat, hiukan epävarmoja kumpikin.

Puomilla olen juoksuttanut lelulle. Lelun paikka on ollut hankala, liian kaukana niin loikkaa ja liian lähellä niin tulee sellainen kuono tömähdys maahan kovasta vauhdista. Mutta kovaa menee.
Päätin kokeilla länkiä apuna ja silloin palkan saa kauemmaksi. Oli aika hyvä ja onnistumisia tuli. Voltti vaan jotenkin hiukan himmaili jos ja kun lelua ei ollut, mutta ajattelin sen menevän ohi.
A:lla on tehnyt vain juoksupuomia ja se on ollut ihan kelvollinen. Pumpperia ajoittain käyttänyt sekä lelua maassa/heitettynä.

Kisoissa olen sekä pysäyttänyt (=hiukan himmannut) että antanut juosta, yksi puomi virhe ennen viime viikonloppua. Nyt tuli toinen ja A:ltakin saimme virheen toiselta radalta. Tylsää ja turhauttavaa. Puomi oli taas erilainen kuin mikään aiempi ja kyllähän se sen viimeisen askeleen venytti yli reilusti.
(Hyppyradalla yksi hyppy pomppasi mun eteen, Voltti kääntyi liian hyvin ja väärään putken päähän, muuten ok rata. Agilityradalla ne 10vp ja himmailu keinulla, joka aiheutti harmaita hiuksia. Vikan agilityradan keskeytin kun ei tullut (huonoon) ohjaukseen ja virhe. Rimat oli 65cm ja kaikki pysyneet ylhäällä, en enää halunnut hypyttää enempää kun oli se virhekin.)

Eilen treenasin. Pysäytyspuomi ja juoksu A. Mennään sillä, himmailkoot loppuun jos haluaa. Juoksupuomissa on ihan älytön työ ainakin maksikoiralla ja en ehdi vaan treenata sitä tarpeeksi enkä vaan saa selkeää juoksurytmiä aikaiseksi Voltille. Huonosti tehdyt pohjat kostautuu tässäkin asiassa.
Palkkailin myös käännöksiä, yritän vahvistaa käännöskäskyä. Voltilla on olemassa suuntakäskyt ja olen nyt ottanut ne takaisin ohjausta vahvistamaan. Jos ja kun jää vähän taemmaksi ohjaamaan, ei lisävahvistus huono ole. Lisäksi kun Voltti on ns. kuunteleva koira, niin näillä voisi olla jotain merkitystäkin.
Suullisiin suuntakäskyihin itsellään en luota, kyllä koira menee ohjauksen ja ohjaajan mukaan. Vahvistuksena kuitenkin oikein hyvä. Lisäksi tuleehan siinä samalla hyvää jumppaa niin mielelle kuin kropallekin.

Ja Notte, meidän ilopilleri. Se on vaan niin älyttömän hauska sheltti. Päässyt nyt hiukan tekemään myös ja sillä on vaan niin kivaa. Häntä heiluu ja yrittää mennä minkä kintuistaan pääsee. Eihän se vielä mitään osaa, muttei tarvitsekaan. Aloitellaan nyt vähitellen ohjauksiin tulemista.
Hypyn tarjoamista tehtiin muutama kerta ja meni melkein överiksi, se on vaan niin kivaa pomppia niitä (just ja just maasta irti olevia rimoja) yli. Putkiin hakee mukavasti myös, kohta ei ehkä saa putken ohi.
Nottelle nyt ajattelin kokeilla juoksukontakteja kuitenkin, ajatuksella kerran vielä. Olen aloitellut ihan alasmenoa puomilla, juoksee edessä olevalle palkalle. Nyt näyttää hyvältä, katsotaan parin vuoden päästä mitä mieltä olen.

Villinä PORSkin kisoissa

Sunnuntaina aamulla aikaisin, siis todella aikaisin tyhmän kesäajan vuoksi, suunta kohti Sipoota ja uutta, hienoa JAUn hallia. Matkalla väsytti, haukotutti, oli ihan plääh-olo. En kestä yhtään liian vähiä unia, tulen ihan fyysisesti kipeäksi. Takana oli useampi vuorokausi, jolloin en ollut saanut nukuttua tarpeeksi.

Matkalla ehdin ajatella jo, että käännyt takaisin. Ajan tien sivuun ja torkahdan. Menen tyttären luo pilkkimään. Lähempänä kisapaikkaa henkinen minä nosti hännän pystyyn ja päätti piristyä, ei ole Voltin syy, että sen omistajaa väsyttää ja kisat alkavat kukon laulun aikaan.
Paikan päällä oli myös ihania ystäviä ja tuttuja, mieliala nousi heti. Tuomari Esa Muotka, luvassa baanausta ja koiran osaamisen tsekkausta. Niistä radoista nopealla koiralla ei yleensä tuurilla selviä.
Verkkalenkki ihanan ystävän kanssa, jota näkee nykyään aivan liian harvoin. Sisarukset painelivat metsässä tuttuun tapaan, kenties myös sopivat yhdessä kisastrategian. Se oli molemmilla kovaa ja villinä, selvisi kolmen radan jälkeen.

Ensimmäinen rata (kuva pöllitty FB ryhmästä)

Nollaa pukkasi, villillä menolla...  Alussa otin 2 takaa vähän sellaisella niistohkolla ja persjättö, pakkovalssi-jaakotuksella näin Voltin lentävän 3 taakse (niin joillakin kävikin). 5 niisto ja menoksi luottaen koiran osaamiseen kontakti-putki erottelussa. Puomi oli juoksuhko, oli yksi tassu selkeästi osunut ja sehän riittää :) 7 putkesta oli pakko hetken odottaa kun koiran eka looginen este oli pujottelu ja tunnetusti koirani hakee sinne aina kun mahdollista. 

10-11 oli vaikea, siinä tuli paljon hyllyjä ja vähältä piti-tilanteita. Yritin tehdä, tai teinkin, flipin, mutta silti Voltti latasi 10 hypyn täysiä eteenpäin ja pääsi keinulle silleen just ja just. Tässäkin oli onni, että se on joskus opetettu suoristamaan linjansa kontakteille! 

Olin siis keinun vasemmalla puolella, siitä koira nanosekunnksi hanskaan ja leikkaus pituudella, irtosi putkeen ongelmitta. Noukin Voltin mukaan 14 hypyn takaa ja putkijarru toimi, pujotteluun ongelmitta. Vastakäännös 17 hypylle ja menoksi. Sitten olikin niin paljon töppösissä vauhtia etten muistanut jarruttaa ennen 20 hyppyä, whiskyleikkaus venähti... Kilttinä koirana Voltti noukkiutui mukaan ja suoritti loputkin kaksi estettä puhtaasti maaliin. 

Eli nolla ja riitti 2. sijaan Revon ja Raisan jälkeen.

Toisella radalla tapahtu sitten vaikka mitä... Villi Voltti jatkoi ja teki ehkä kummallisimman virheen ikinä, lopetti pujottelun kesken syystä että ei aavistustakaan. Sitä ennen teki tyylikkään pujotteluun menon ja kesti tiukan leikkauksen niillä hienosti. Kun päälle laitetaan lentokeinu, melkein sain kopin koirasta, niin oli parasta tehdä keinu uudestaan ja kiittää tuomaria. 

Kolmas rata, hyppis, oli vauhdikas ja kiva! Nolla ja ihan ok sellainen, mutta kamala emämoka itseltäni. Oletin Voltin lukinneen putken ja eipäs ollutkaan, pyörähdys. Vei aikaa ihan kauheasti ja olimme sitten vasta 5. Sillä nyt mitään väliä ollut, mutta ärsyttävää huolimattomuutta ja oletusta itseltäni. 

Alku olisi pitänyt ottaa liikkeellä ja saksalaisella... noh, jälkiviisaus on sitä parasta, not.

Iriksen salakuvaama video hyppyradalta, näkee hyvin tuon virheen... ja muun menonkin. 

Ihanat treeniryhmät ja menestyneet kisaajat

Aika mieletöntä kun olen päässyt itsekin treenaamaan, ihan kunnolla! Selkä ei vihoittele enää lainkaan ja sain sovittua kimppatreenit. Ei siis vain ja ainoastaan jossain treenien välissä/jälkeen pikaista tekemistä itsekseen.
Siis treenit, jotka oli varattu vain omille koirille ja tietysti ystävän koirille. Oli silmäparit, jotka katsoivat ja uskallus kommentoida. Lisäksi kommentointi on sitä luokkaa, että pystyn ottamaan vastaan, siitä on hyötyäkin. Hyvät treenit, parempi mieli!

On paljon merkitystä kenen kanssa treenaa. Tai kenen treeneissä, millä porukalla. Ainahan on mukavampaa kun on mukavaa, eikös?
Sivusilmällä olen omissa koulutuksissani katsellut ryhmiäni. Kuinka useimmat ovat tulleet tutuiksi toisilleen, elleivät jo ennestään olleetkin, ja kuinka he kannustavat toisiaan. Hurttia huumoria lentää ajoittain ja uskoisin ettei kukaan siitä mieltään pahoita. Mielipiteitäkin uskaltava sanoa, kommentoidaan mm. kontakteja ja uskalletaan ääneen pohtia olisiko joku koulutusmetodi parempi kuin toinen. Tutustuessa rataan keskustelevat valinnoista.
Ryhmissä huomioidaan toisia, sekaan mahtuu ala-aste ikäinen kuin eläkkeen kynnyksellä oleva ja kaikkia siitä väliltä. Koiria SM-tasolla olevista ihan aloitteleviin. Kukaan ei väheksy ketään ja tunnelma on oikeasti vähintään hyvä ellei loistava!
Jokainen on auttamassa, nostelemassa rimoja, apupalkkaamassa tarvittaessa, joustamassa vuorostaan jos jollain on kiire jne. Kukaan ei ole tärkeämpi kuin toinen, tasa-arvo jyllää.
Tälläisiä ryhmiä on niin ilo kouluttaa, aina on itsekin hyvällä päällä jo pelkästään sen takia. Omalta osaltani on tärkeää muistaa ja yrittää aina olla tasapuolinen kaikille. Pyrkiä tekemään treenejä, joissa olisi jokaiselle jotain. Olla ystävällinen ja kannustava. Olla aina läsnä, tarvittaessa keskustella vaikka hetkipäivän säästä jos koulutettava niin haluaa. Kuitenkin mielestäni on tärkeää pyrkiä aina olemaan rehellinen. Itselleni on ollut oppimisen paikka juurikin ihmisten lukeminen, palautteen antaminen.

Itse en ole taas kilpailemaan päässyt, mutta sitäkin ahkerammin ovat koulutettavat kolunneet kisoja! Toissa viikonloppuna puhelin piippasi kokoajan hienoja tuloksia. Ehkä hienointa oli, kun minun alkeisryhmissä aloittaneissa ja viikkoryhmiin siirtyneistä pari uskaltautui ihan virallisesti kilpailemaan. Tuloksena kaikilla ainakin yksi puhdas rata ja siis LUVA! Aika mainiota, sanoisin.
Hienoja ja onnistuneita ratoja niin monella, kaikilla ei aina ihan vielä joka radalta nollaa pukannut. Pääasia kuitenkin, että oli kivaa eikä jäänyt paha maku suuhun kilpailemisesta.
Pikaisella laskennalla taisin saada laskettua 27 nollaa pelkästään viikkoryhmissä treenaavilta sinä viikonloppuna. Plus useita läheltä piti nollia, hienoja ratoja! Onnea kaikille :)

hoitokoiria

Meillä oli muutaman viikon pari ylimääräistä bordercollieta hoidossa, omille koirilleni vieraita. Meni hienosti ellei loistavasti. Pari päivää jaksoi uros vokotella Volttia enemmän kuin oli tarpeen ja sen pari päivää Voltti huiteli sitä käsilaukulla päähän. Sen jälkeen pelisäännöt olivat ilmeisen selvät ja nämä kaksi pötköttelivät tyytyväisinä kylki kyljessä. Välillä uros yritti nuolaista Volttia naamasta, mutta se oli ainakin julkisesti vielä liikaa.
Maliinalle nämä koirat olivat aika yhden tekeviä. Se ei enää onneksi stressaa muutoksista niin, iän kanssa on massan lisäksi kasvanut korvien väli.
Notte ja nuori narttu taas menivät ja riekkuivat keskenään, samalla aaltopituudella selkeästi. Mikäs siinä oli sitten paria ylimääräistä koiraa pitää kun omaan laumaan sujahtivat niin helposti.

Kaksi lähti, yksi tuli.  Tämä kun lähtee, seuraava tulee... Toukokuussa vielä kolme. Koirahoitolasta Saija hei ;o)
Kun omat koirat ovat noinkin suvaitsevaisia, piha on aidattu eikä hoitokoirien hoitaminen vie tuhottomasti ylimääräistä aikaa eikä vaivaa, niin pystyy ottamaan niitä. Kuitenkin rajansa kaikella, oman perheen kaksijalkaisten hermoilla. Kun minä olen töissä, joutuvat he päästämään niitä ulos ja sisään, ottamaan vastuuta asioista, joista eivät oikeasti halua. Ruokkimaankin, kuka söi mitä ja paljonko. Kuratassuja ja koiran karvaa on enemmän. Aina pari päivää asiat sekaisin kun uusi koira tulee.
Myös joidenkin naapureiden hermoja voidaan koetella jos koirat ovat haukkuvaista sorttia pihalla. Vaikka kuinka komennan ja otan ne heti sisään, ehtivät ne huutaa asiansa julki. Muutama naapuri jo ihmettelee ääneen meidän koirien lukumäärän ja näön muuttumista... Minulla ei ole aikaa eikä jaksamistakaan lenkittää koiria erikseen, eri kokoonpanoissa. Useimmiten lastaan ne autoon ja ajan jonnekin, missä uskallan laskea ne irti juoksemaan. Hoitokoirien kanssa se on vähän riski eli ne joutuvat useimmiten hihnan päässä olemaan, ainakin alkuun.
Meillä kun koirat ovat perheen kanssa, vapaina sisällä. Ihan senkin takia, että jos yritän sulkea hoitokoiran esim. takkahuoneeseen yöksi, joudun kuitenkin aamuyöllä heräämään mahdottomaan ulinaan ja haukkuun. Mielummin sitten silputut ratsastushousut kuin aina menetetyt yöunet. Tai ehkei sittenkään, ehkä opin pitämään tavarani pois koirien hampaista.

Omat koirani eivät ole koskaan olleet vierailla hoidossa. Koskaan en ole ilennyt kysyä, eikä ole niin paljon tarvettakaan tullut. Kerran olivat hoitolassa ja pari kertaa meille on hommattu (rahasta) hoitaja.

Älkää ymmärtäkö väärin, nämä sovitut hoidan mielelläni. Mutta pliis, älkää kysykö muita koiria meille hetkeen. Perheen pinna ei välttämättä kestä... Autan mielelläni, olen niin helkatin huono sanomaan ei.

Me olemme me

Eilen hallilla oli mukana Notte, 5,5kk sheltti kakara. Notte ei ole juurikaan treenaillut, lähinnä ollut muutaman kerran mukana hallilla sään ja ajan salliessa (ei pakkasta liikaa kun joutuu odottamaan tunteja autossa). Tehnyt toki putkia, kun niissä tuntuu rodulla olevan syystä tai toisesta hiukan ongelmia. Pari kertaa esteen tarjoamista. Innoissaan sitä nyt tarjoaakin kun saa siitä palkkaa, maailman ahnein pikku koira.

Kun selkä ei anna just nyt juosta, niin Notte sai tehdä edelleen vain pyörityksiä ja yhdelle esteelle irtoamisia. Helposti ja hienosti onnistuu lähettäminen yhdelle (ei todellakaan vielä minnekään 5m päähän... vaan ihan vain lähelle) kaikista kulmista ja takaakiertoina. Putkiin ja harjoiteltiin myös suoralla putkella tiukempia lähetyksiä, vaihtelevalla menestyksellä. Wrapit suuntaan sun toiseen onnistuu ja koira tekee iloisena häntä heiluen kokoajan!
Myös paikalla pysyi odottamassa, se oli jo melkein pieni ihme. Toki kotona olemme harjoitelleet jalkojen väliin tulemista ja odottamista hetken. Sitä jalkojen väliin puikahtamista tarjoaakin kokoajan myös.

Siinä eräs koulutettava ääneen ihaili ja sanoi haluavansa myös tuollaisen syntymälahjakkaan pikku talentti pennun. Tyytyväisenä rapsuttelin pupsia ja hetken sitten mietin. Syntymälahjakas?
Notte on reipas ja iloinen. Kamalan onnellisen oloinen pentu, joka häntä heiluen puuhailee. Sen kanssa on oikeasti tehty äärimmäisen vähän. Vai onko sittenkään?

Nottea ei ole kouluttamalla koulutettu lainkaan. Se on ollut pentu ja koska se on sheltti (seliseli), niin olen antanut sen aikalailla vain olla. Koska sen elämän tehtävä on olla meidän lemmikki, sohvan koriste, joka aksaa. Jos se siitä tykkää ja on terve.
Mutta olenhan minä sen kanssa puuhastellut eli varmaan puolivahingossa vahvistanut kuinka kivaa minun kanssa tekeminen onkaan. Aina saa herkkuja (perus nappula kelpaa mainiosti) ja pieni koira on jopa laittanut pienet harmaan aivosolut liikkeelle mistä ja kuinka sitä palkkaa saisi. Kiertämällä sohvapöydän, jalkojen väliin tulemisella vai jotain muuta?
Kotona se leikkii hienosti, mutta nyt hampaiden vaihtuessa se vähän latistui. On tullut namitettua enemmän. Mietin jo, että jos palkkaan aina namilla, niin irtoaako se koskaan... Mutta irtoaa se, nyt jo tarpeeksi tähän vaiheeseen ja targetille todella hyvin. Tosin pienen koiran muisti on vielä kovin lyhyt, liian kauaksi ei targettia viedä tai ainakaan paikkaa muuttaa.
Olen aika kova käyttämään ääntä ja "jes" kiljahdukset saavat sen villiksi ja yrittämään enemmän.  Jes on vähän niinkuin naksu. Se ei juuri häiriinny mistään, ei ihmisistä eikä vieraista koiristakaan, se on niin paljon minun kanssa kuplassaan. Milloin ei nyt juokse ympäri hallia vaan juoksemisen ilosta.

Mitä nyt sitten taas selitän... eli yritän ehkä kertoa kuinka tärkeää on luoda pentuun positiivinen suhde. Tehdä sen kanssa kivoja juttuja, palkkailla sitä pienistä asioista. Luoda pennun ja ihmisen välille sellainen me olemme me-juttu.
Minä olen hyvin onnellinen, että olen viime vuosina onnistunut omien koirieni kanssa sen tekemään. Monet ajattelevan sitä vain koirien ominaisuutena ja mun hyvänä onnena, tuurina kun on sellaiset koirat. Sekin on aivan totta, minulla on hyvä tuuri niiden suhteen. Mutta oikeasti, olen pieninä arkipäiväisinä asioina vahvistanut sitä tuuria ja me olemme me-asennetta.

ps. kaikille koirille tulee se murkkuikä, tai miksi sitä halutaankin kutsua, ja kupla venyy ja vanuu, välillä myös puhkeaa hetkellisesti. Mutta kun se on ollut olemassa, sen saa helpommin taas ehyeksi.