Onko se aika vuodesta, että ei oikein jaksa, ei nappaa? Vai onko joku paikallaan junnaamis kausi kyseessä. Tai ehkä elämään mahtuu aina tähän aikaan niin paljon kaikkea, että itsestä ei vaan riitä kaikkeen.
Jaakon kanssa keskustelu auttoi kyllä, täytynee laittaa kiitokset sinne.
Lapset kasvaa, teinejä aikuisuuden kynnyksellä. Olisi ehkä helppo antaa heidän olla vain, kukaanhan heistä ei kauheasti vaatimalla vaadi mitään ylimääräistä paneutumista heidän elämään samalla tavalla kuin joku vuosi sitten vielä. Mutta selvästi tarvitsevat vielä vanhempaa huolehtimaan, kyselemään, juttelemaan ja jakamaan elämän pieniä ja isoja asioita. Toki jokaisella on ne omat juttunsa vahvasti, mutta kyllä koti on koti, vanhemmat niitä isoja apuja vielä melkein joka asiassa. Sitten lopulta kuitenkin.
Töissä alkaa olla kiirettä. Jotenkin sekin on nyt syksyn mittaan mennyt vähän omalla painollaan ja kostautuu tietenkin nyt hiukan isompana työmääränä ja paneutumisella siihen. Ne työt eivät itsestään katoa, paperipinot kasvaa ja minua ahdistaa.
Joulu tulee ja minä rakastan joulua. Vaikka sen alusaika on itselleni kiireisintä aikaa, niin on paljon "pakkoa" mikä täytyy vaan tehdä ja saada oikean tunnelman saavuttamiseksi. Lahjat ovat toisarvoisia, se kaikki muu on niin tärkeää. Ainut pyhä, jota meidän perheessä vietetään. Ja sitä juhlitaan sitten kunnolla vanhojen perinteiden mukaan.
Motivaatio treenata ja kisata on nyt miinuksella. Ei oikein jaksaisi, ehtisi. Kuitenkin kauheasti haluan. Skitsofreenista ehkä. Mutta pakko jostain on hellittää ja antaa periksi ettei kaikkeen ehdi eikä kykene. Kohta sitten taas.
Vielä olisi yhdet kisat ja se on kyllä ihan hauskaa mennä Joensuuhun. Sieltä muutamaksi päiväksi mökille tyttöjen ja äidin kanssa. Katsomaan pimeyttä, laittamaan kynttilöitä ja saunomaan maailman parhaassa saunassa. Sitten taas jaksaa.
Olisi myös Jessican tokotreenit, olin ne jo unohtanut. Sekin on ihan mukavaa, mutta minulla ei ole hajuakaan mitkä liikkeet ottaisin. Christalta tuli niitä kotiläksyjä ja niitä ollaan kotosalla tehtykin.
Janitan parit treenit, se on aina huippua!
Mutta pitäisi kai jaksaa ajatella omia tavoitteita ja asennetta, mitä ja milloin. Kun Voltin kanssa on junnausvaihe menossa. Viupiu treenailee vaihtelevasti ja kaiketi kohta voisi kisata.
Malit viettää leppoisia kotikoiran päiviä oikein tyytyväisen oloisina onneksi. Ja Ruuti. Räkyttää, riekkuu ja näyttää katupiskiltä ;o)
Meidän elämää. Pääosissa bordercolliet ja niiden kanssa puuhailut. Välillä takaperin kerien ja toisinaan pylly edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti