perjantai 7. kesäkuuta 2013

Christan tokokoulutus

Ällötykseni seuraaminen. No ei siinä kauheasti ollutkaan sanomista. Pitää paikkansa (alussa hiukan ylivireisenä poikitti muttei paha), suorat perusasennot, tekee työnsä. Minun täyskäännös remonttiin, taisin tajuta. Mutta siis itse seuraaminen ok, kelvollista ja siistiä. Oho.
Luoksetulo. No ei nyt näkynyt superhyper pysäytystä. Plääh. Tehtiin sitä mitä muutenkin leikkien. Katsos, olen jotain osannut tehdä ihan itse oikein ;o)
Muuten keskustelua ja mitä tehdään ennen SM-kisoja. Häiriönä jotain, paloina jotain.
Lopuksi paikallaolo, ajattelin että nyt ei tule ongelmia. Voltti keskellä, ei reagoinut Hannan käskyihin vaikka taisi joutua sanoa useamman. Nopeasti maahan tasatassuin. Sitten jotain säätöjä kahdella muulla ja otin Voltin ylös uudestaan. Ei ois kannattanut... nyt reagoi viereisen ohjaajan tiukempaan käskytykseen. Itku.
Mutta pysyi hyvin, ei mennyt lonkalle yms. Nousi oikein hyvin.
Ei mennyt sitten kertaakaan ansaan kun käskyteltiin lähekkäin omaan tahtiin. Hyvä Vomppis.
Istuminen paikalla moitteeton.
Lopuksi otin vielä hyppynoudon ja asenne oli kohillaan. Sekä haku että tuonti reippaat!

Pitäisi varmaan tehdä joku pienehkö treenisuunnitelma. Miksi minulle nyt on iskenyt ei jaksa-moodi? Tyhmää.


1 kommentti:

  1. Sulla on niin paljo ohjelmaa, että ihmettelenkin miten jaksat sen kaiken.
    Eikä aina tarttekaan jaksaa. Silloin otetaan lungisti. Lomaillaan. Mutta häntä pystyyn, ensin SM:t. Suunnitelma vois auttaa asiaa, ettei päässä oo uuvuttava kaaos kaikkea.

    VastaaPoista