Lauantaina ja sunnuntaina 3 starttia Salossa. Pohja oli epämiellyttävä, melko pehmeä ja liikkuvaa soraa päällä. Rullasi jalan alla, Voltti ei osannut liikkua etenkään lauantaina mitenkään. Ei liikkunut, kurveissa vaan kaapi tyhjää.
Lauantain radat olivat oikein mukavia, Juohevia ja ehkä jopa helpon oloisia. Tosin kuulemma 3-luokassa on ;)
Ekalla hyllytin lopussa melko nolosti... meni putkeen kun piti mennä puomille. En vaan katsonut saksalaisessa laskeutumis paikkaa. Muuten ei kamalan huono kaiketi lainkaan.
Tokalla valahti aavistuksen alussa, mutta ei paha. Muuten rata melko juohevaa menoa. Ikäväkyllä 1 rima.
Kolmas oli hypäri ja nyt läksi alussa liikkeeseen kovasti ja valui ihan liian paljon, kalastelu kiinni. Sittenpä sai vaan lähetellä ja vastaanottaa ;o) Ja 2 rimaa alas. Prkl.
Sunnuntaina Minna Räsäsen radat. Eka oli helppo. Lopussa vain piti saada koira kiinni putkesta ettei hypännyt väärään hyppyä. Ei hypännyt ei, mutta valssailessani kadotin koiran nanosekunniksi ja tuli 3. vikan hypyn ohi. Ei me nollaa ois haluttukaan.
Toka hankalampi, mutta nyt ihan pätevästi ellei lasketa edestä kaukaa tehtyä putkijarrua, joka ei Voltti jarruttanut ei sitten lainkaan. Tuskin edes silmiä räpäytti siihen. Ja puomilla oli niin vikkelä, että jäin liian kauaksi ohjaamaan ja sain koiran kepeille kun piti mennä putkeen. Pujotteli hienosti loppuun vaikka seisoin paikallani ;) Loppurata tietty nollalla.
Hyppikselle veto veks ja en tykännyt koko hyppiksestä. Yök. Alussa taas rytmitys, jota ei tapahtunut. Se oli olemassa vielä tutustuessa, mennessä se katosi johonkin. Aiheutti sen, että Voltti kävi puolessa kentässä kääntymässä. Sitten me juostiin. Ja juostiin. Ja tehtiin putkijarru, joka toimi. Ja juostiin. Ja pudotettiin 3. vika rima.
Hellettä oli, yöks ja yöks. Toissaviikolla oli vielä talvi ja nyt jo hellekesä. Missä se raikas kevät?
Lisäys. Käytiin vähän ennen klo 22 uittamassa koiria. 2.kesäkuuta ja vielä oli +22! Viuhka ja Voltti uivat mallikkaasti ja Reitä ätsytti muiden hauskan pito sen verran, että meni itsekin uintireissulle. Hyvin ui, mutta ei nyt mitenkään hinkunut sinne uudestaan :o)
Pennun kanssa touhuilu on niin hauskaa! Viikko enää ja talo on taas pennuton. Näillä näkymin ainakin 1,5 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti