lauantai 21. syyskuuta 2013

Baila baila

Viikko on mennyt aikalailla töitä tehdessä. Rästejä löytyisi vielä...
Flunssa myös hiukan salakavalasti hiipi talouteen, onneksi ei nyt kipeyttänyt kovasti ketään. Mutta sen verran ettei mihinkään hikiliikuntaan jaksanut itseään puskea.

Tiistaina kävin Hi-Halla vetämässä vielä yhden tekniikkatreenin. Hauskaahan se on, mutta toisaaltaan oppiiko kukaan mitään siinä tunnissa? Toisaaltaan on vain 1-3 tekniikkaa ja parilla esteellä kaikki pääsevät sitä kokeilemaan ja treenaamaan pienryhmissä. Koitan katsoa päältä.
Ennen sitä Voltti teki hiukan keinua pääosin. Ei ihme ettei tykkään siellä aikaa viettää. Täysiä päähän ja täydellinen pysähtyminen = keinu lyö takaisin niin kovaa, että pieni koira lentää melkein ympäri :(
Pari toistoa ja siihen sai loppua meidän treenaamiset sillä puukeinulla. Vaarallinen vehje, joka varmasti opettaa koirat hiipimään tai loikkaamaan!


Eilen olikin Omien ja Hitin kultamitallipartyt. Näissä pippaloissa ei panostettukaan korkkareihin, kampaukseen ja fiiniin pukeutumiseen. Rubikiin kuutio-teemalla mentiin. Kivaa oli, hauska idea ja kaupankäynti näytti sujuvan useimmilta mainiosti! Läksi sinne keltaisessa hameessa, oransseissa legginsissä, valkoisissa kengissä, punaisessa t-paidassa, sinisessä rusetissa. Loppuillasta olikin punaiset tennarit (2 kokoa liian suuret), punainen lasten 7-9v. hame (ja se mahtu päälle, kiitos kuminauharesorin), se t-paita, punainen villatakki ja punaiset legginsit sekä punainen pellennenä. Tyylikästä? Not.
Mutta oli todella mukavaa, rentoa, tekemistä, höpisemistä, parit silmänurkkaa kostuttavat puheet, mukavat lahjukset (ja kaiketi myös mieluista), paljon ystäviä ja tuttuja, hyvää ruokaa, paljon juomaa ja ihania pikkuleivoksia! Hieno bändi, tanssittavaa musiikkia jne.
Värikkäimmät juhlat koskaan :D


Kotiudun ihan hyvissä ajoin tänään Tuorlassa nukutun yön jälkeen. Päikkärit ja treenaamaan. Pitkästä aikaa.. Tehtiin Sarin ja Mian kanssa 19 esteen rata kontakteilla. Päällejuoksua jokunen, koirille tilaisuuksia olla vallattomia ja karkailla putkiin, kovasta vauhdista tekemistä.
Pojat omistajineen olivat kyllä aika taitavia. Vip on kovasti kehittynyt ihan selkeästi. Pyry nyt on jo melkoisen pätevä ja se vauhti, huh!
Voltin kanssa pääpaino oli kontakteista. Päätin vahvistaa niitä juoksuversioita ja pysytään nyt siinä. Tehtiin ensiksi se rata nollalla läpi ja ei huonosti minusta lainkaan. Hioin sitten kontakteja ja sain keinultakin sen lähtemään ennen aikojaa eli ennenkuin se laskeutui.
Puomi oli kyllä taas aika hieno, olen tyytyväinen. Kunhan vaan pysyisi ja radatkin olisivat sellaisia, että pärjään sillä.
A tuottaa ongelmia. Käytin nyt 1 pumpperia ja sen paikan kanssa saa olla tarkka. Tosi helposti loikkaa liian aikaisin alas.
Lopuksi myös vasen/oikein kääntymisiä kontakteilta kun olen takana. Apuna käytin pituuden merkkitolppaa.

Primillä myös vähän jotain. Päällejuoksu on hiukan vaativa vielä, joutuu olemaan tarkkana ettei vaan mene ohi. Tekniikoita ilman kovaa vauhtia ja meni ihan ok. Tykittelee putkiin aikamoista vauhtia ja tykkää leikkiä 2on-2off peliä. Vielä en tiedä millaiset kontaktit sille yrittää rakentaa isona. Katsotaan.
Harjoiteltiin myös pussi. Eipä siinä ollut mitään kummallista. Rohkea pentu <3

Ehkä se tästä taas alkaa, treenitkin :) Luvassa on kuitenkin huippis treenejä ja mukavimmassa porukassa. Vielä kun pääsisi mukaan myös. Sitä toivoessa.

Nooran ottamia ja kokoomia kuvia OneMind Dogs-päivityksestä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti