Onneksi koirat matkustavat loistavasti. Yhden pysähdyksen taktiikalla ne jaksaa kuorsata koko matkan, myös Prim. Riepu oli vaan kotimatkalla niin ärtyisä, että jouduin vaihtamaan koirien paikkoja ja laittamaan sen häkkiin. Jossa se ei pysty jostain syystä nukkumaan :( En ymmärrä, tilaa on ihan samalla tavalla eikä tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Niin se istuu ja mulkoilee.
Maliina oli saanut nauttia melkein ainoan koiran päivistä kotosalla (appivanhemmat olivat sopivasti käväiseet tässä välillä 2 koiransa kanssa). Ja olikin sitten täysi idiootti, mun hermot eivät kestä. Sitä ahdisti kun tultiin, illan ravailu pitkin taloa aiheutti melkein raviurat... Primille tiuski ja pölläytteli ilman mitään syytä. Muille ei uskalla. Toivottovasti taas tasaantuu muutamassa päivässä.
Ei me mökillä ihan vaan oltu metsässä, saunassa tai nukuttu. Pihahommia, sisähommia, remonttihommia. Remontti-Jussi käväisi kyläilemässä ja hirsien vaihto on viikon päästä, lattiat yms. sitten vähän myöhemmin. Mukava tyyppi. Ihmiset siellä ovat vaan, miten sen sanoisi, mutkattomia. Hymyileviä. Elämäntavastaan kiinni pitäviä. Osa, ei tietenkään kaikki.
Rahasta ja ylellisyydestä tingitään pystyäkseen asumaan ja olemaan siellä missä haluaa. Elämälaatu, kiireettömyys, luonto, happi, vapaus ja tila.
Minua hymyilyttää vieläkin keskustelut. "Kun hetken asuin kerrostalossa ja siellä ei ollut mitään omaa tilaa. Siinä talven väkersin perhoja. Sitten niitä olikin niin paljon, ettei ikinä tarvii tehdä enää. Mitä sitä sitten tekee? Istuu lähikuppilassa kaljatuoppi edessä? Mies tarttee omaa tilaa ja omaa tekemistä." Tämän jälkeen hetken keskustelu naisen ja miehen tarpeista ja tekemisistä ;o)
Meidän tien alussa on talo, johon on muuttanut uusi perhe jostain päin Suomea. Lapsia x-määrä, vaimo kotona vielä ja mies töissä Tuupovaarassa & tekee jotain pieniä remonttihommia. Heillä on piha täynnä elukoita! Hevosia. Lampaita jokunen. Mulli, jonka laittavat lihoiksi nyt syksyllä. Lehmä, joka tulee antamaan heille maidon. Vihanneksia omasta takaa. Mielenkiintoista seurata kuinka heidän projekti mahdollisemman omatoimisesta elämästä etenee.
Pienesti ajatus karkaa siihen tosiasiaan, että viihdyn liiankin hyvin siellä.
Koirien kanssa tuli tokoiltua hiukan mökkipihalla. Sellaista pikaista, vähän ja tunteella.
Voltti oli kadottanut tunnarit! Ekalla juoksi ja nappas vaan jonkun. Oho. Tokalla jo haisteli, maisteli yhtä väärää ja sitten toi oikean. Tämän jälkeen muisti palasi, nenä aukesi ja kaikki vaikeatkin selvitti ongelmitta. Ehkei melkein 3kk tauko asiasta tehnytkään hyvää? Oli myös pitkä nurmi ja pikahajustettu kapula. Millä ei pitäisi olla minkään sortin väliä.
Luoksetuloissa oli hienot stopit, ne oli löytyneet tauolla takaisin. Seuraaminen oli jonkinlaista, jäävät aina oikein. Kaukoissa ei edistänyt. Tunnelma pysyi ja hauskaa oli.
Prim teki perusasentoja taas. Se on suorastaan liikuttava yrittäessään kovasti olla. Seuraamista muutaman askeleen verran ja myös lennossa vauhdikkaita seuraamisia. Ehkei ihan seuraamisesta pysty puhumaan... jotain sinnepäin juttua enempikin.
Kiertämällä seis ja maahan. Lakoaa siististi! Mutta seis tarkoittaa sille nyt hyppään ilmassa ympäri nenä takaisinpäin = nami/lelu lentää, missä se on??? Auts. Menikö joku vähän pieleen, ehkä.
Paikalla olemista istuen ja maaten. Ja seisten. Niin että pystyisi kiertämään koiran, onnistumis% ei ollut 100. Jos edes 50. Mutta siitä se lähtee.
Agility, mitä se on. Ei olla treenattu ja ei taideta treenatakkaan ennen ensi viikkoa. Sitten pyörähtääkin treenit hyvin käyntiin!
Josta tuli mieleen, että taidan olla tosi huono kilpailija. Tykkään treenata, treenit menee kohtuu hyvinkin jne. Mutta kisat ei. Pääsääntöisesti siis. Treenaanko väärin vai enkö vaan osaa kisata. Juuri nyt ei ole edes mitään kamalaa kisavimmaa. Ehkä taas treenataan hetki ja sitten vimma iskee päälle. Ja onnistuminenkin ehkä. Toivottavaahaan se olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti