Villinä PORSkin kisoissa

Sunnuntaina aamulla aikaisin, siis todella aikaisin tyhmän kesäajan vuoksi, suunta kohti Sipoota ja uutta, hienoa JAUn hallia. Matkalla väsytti, haukotutti, oli ihan plääh-olo. En kestä yhtään liian vähiä unia, tulen ihan fyysisesti kipeäksi. Takana oli useampi vuorokausi, jolloin en ollut saanut nukuttua tarpeeksi.

Matkalla ehdin ajatella jo, että käännyt takaisin. Ajan tien sivuun ja torkahdan. Menen tyttären luo pilkkimään. Lähempänä kisapaikkaa henkinen minä nosti hännän pystyyn ja päätti piristyä, ei ole Voltin syy, että sen omistajaa väsyttää ja kisat alkavat kukon laulun aikaan.
Paikan päällä oli myös ihania ystäviä ja tuttuja, mieliala nousi heti. Tuomari Esa Muotka, luvassa baanausta ja koiran osaamisen tsekkausta. Niistä radoista nopealla koiralla ei yleensä tuurilla selviä.
Verkkalenkki ihanan ystävän kanssa, jota näkee nykyään aivan liian harvoin. Sisarukset painelivat metsässä tuttuun tapaan, kenties myös sopivat yhdessä kisastrategian. Se oli molemmilla kovaa ja villinä, selvisi kolmen radan jälkeen.

Ensimmäinen rata (kuva pöllitty FB ryhmästä)

Nollaa pukkasi, villillä menolla...  Alussa otin 2 takaa vähän sellaisella niistohkolla ja persjättö, pakkovalssi-jaakotuksella näin Voltin lentävän 3 taakse (niin joillakin kävikin). 5 niisto ja menoksi luottaen koiran osaamiseen kontakti-putki erottelussa. Puomi oli juoksuhko, oli yksi tassu selkeästi osunut ja sehän riittää :) 7 putkesta oli pakko hetken odottaa kun koiran eka looginen este oli pujottelu ja tunnetusti koirani hakee sinne aina kun mahdollista. 

10-11 oli vaikea, siinä tuli paljon hyllyjä ja vähältä piti-tilanteita. Yritin tehdä, tai teinkin, flipin, mutta silti Voltti latasi 10 hypyn täysiä eteenpäin ja pääsi keinulle silleen just ja just. Tässäkin oli onni, että se on joskus opetettu suoristamaan linjansa kontakteille! 

Olin siis keinun vasemmalla puolella, siitä koira nanosekunnksi hanskaan ja leikkaus pituudella, irtosi putkeen ongelmitta. Noukin Voltin mukaan 14 hypyn takaa ja putkijarru toimi, pujotteluun ongelmitta. Vastakäännös 17 hypylle ja menoksi. Sitten olikin niin paljon töppösissä vauhtia etten muistanut jarruttaa ennen 20 hyppyä, whiskyleikkaus venähti... Kilttinä koirana Voltti noukkiutui mukaan ja suoritti loputkin kaksi estettä puhtaasti maaliin. 

Eli nolla ja riitti 2. sijaan Revon ja Raisan jälkeen.

Toisella radalla tapahtu sitten vaikka mitä... Villi Voltti jatkoi ja teki ehkä kummallisimman virheen ikinä, lopetti pujottelun kesken syystä että ei aavistustakaan. Sitä ennen teki tyylikkään pujotteluun menon ja kesti tiukan leikkauksen niillä hienosti. Kun päälle laitetaan lentokeinu, melkein sain kopin koirasta, niin oli parasta tehdä keinu uudestaan ja kiittää tuomaria. 

Kolmas rata, hyppis, oli vauhdikas ja kiva! Nolla ja ihan ok sellainen, mutta kamala emämoka itseltäni. Oletin Voltin lukinneen putken ja eipäs ollutkaan, pyörähdys. Vei aikaa ihan kauheasti ja olimme sitten vasta 5. Sillä nyt mitään väliä ollut, mutta ärsyttävää huolimattomuutta ja oletusta itseltäni. 

Alku olisi pitänyt ottaa liikkeellä ja saksalaisella... noh, jälkiviisaus on sitä parasta, not.

Iriksen salakuvaama video hyppyradalta, näkee hyvin tuon virheen... ja muun menonkin. 

Ihanat treeniryhmät ja menestyneet kisaajat

Aika mieletöntä kun olen päässyt itsekin treenaamaan, ihan kunnolla! Selkä ei vihoittele enää lainkaan ja sain sovittua kimppatreenit. Ei siis vain ja ainoastaan jossain treenien välissä/jälkeen pikaista tekemistä itsekseen.
Siis treenit, jotka oli varattu vain omille koirille ja tietysti ystävän koirille. Oli silmäparit, jotka katsoivat ja uskallus kommentoida. Lisäksi kommentointi on sitä luokkaa, että pystyn ottamaan vastaan, siitä on hyötyäkin. Hyvät treenit, parempi mieli!

On paljon merkitystä kenen kanssa treenaa. Tai kenen treeneissä, millä porukalla. Ainahan on mukavampaa kun on mukavaa, eikös?
Sivusilmällä olen omissa koulutuksissani katsellut ryhmiäni. Kuinka useimmat ovat tulleet tutuiksi toisilleen, elleivät jo ennestään olleetkin, ja kuinka he kannustavat toisiaan. Hurttia huumoria lentää ajoittain ja uskoisin ettei kukaan siitä mieltään pahoita. Mielipiteitäkin uskaltava sanoa, kommentoidaan mm. kontakteja ja uskalletaan ääneen pohtia olisiko joku koulutusmetodi parempi kuin toinen. Tutustuessa rataan keskustelevat valinnoista.
Ryhmissä huomioidaan toisia, sekaan mahtuu ala-aste ikäinen kuin eläkkeen kynnyksellä oleva ja kaikkia siitä väliltä. Koiria SM-tasolla olevista ihan aloitteleviin. Kukaan ei väheksy ketään ja tunnelma on oikeasti vähintään hyvä ellei loistava!
Jokainen on auttamassa, nostelemassa rimoja, apupalkkaamassa tarvittaessa, joustamassa vuorostaan jos jollain on kiire jne. Kukaan ei ole tärkeämpi kuin toinen, tasa-arvo jyllää.
Tälläisiä ryhmiä on niin ilo kouluttaa, aina on itsekin hyvällä päällä jo pelkästään sen takia. Omalta osaltani on tärkeää muistaa ja yrittää aina olla tasapuolinen kaikille. Pyrkiä tekemään treenejä, joissa olisi jokaiselle jotain. Olla ystävällinen ja kannustava. Olla aina läsnä, tarvittaessa keskustella vaikka hetkipäivän säästä jos koulutettava niin haluaa. Kuitenkin mielestäni on tärkeää pyrkiä aina olemaan rehellinen. Itselleni on ollut oppimisen paikka juurikin ihmisten lukeminen, palautteen antaminen.

Itse en ole taas kilpailemaan päässyt, mutta sitäkin ahkerammin ovat koulutettavat kolunneet kisoja! Toissa viikonloppuna puhelin piippasi kokoajan hienoja tuloksia. Ehkä hienointa oli, kun minun alkeisryhmissä aloittaneissa ja viikkoryhmiin siirtyneistä pari uskaltautui ihan virallisesti kilpailemaan. Tuloksena kaikilla ainakin yksi puhdas rata ja siis LUVA! Aika mainiota, sanoisin.
Hienoja ja onnistuneita ratoja niin monella, kaikilla ei aina ihan vielä joka radalta nollaa pukannut. Pääasia kuitenkin, että oli kivaa eikä jäänyt paha maku suuhun kilpailemisesta.
Pikaisella laskennalla taisin saada laskettua 27 nollaa pelkästään viikkoryhmissä treenaavilta sinä viikonloppuna. Plus useita läheltä piti nollia, hienoja ratoja! Onnea kaikille :)

hoitokoiria

Meillä oli muutaman viikon pari ylimääräistä bordercollieta hoidossa, omille koirilleni vieraita. Meni hienosti ellei loistavasti. Pari päivää jaksoi uros vokotella Volttia enemmän kuin oli tarpeen ja sen pari päivää Voltti huiteli sitä käsilaukulla päähän. Sen jälkeen pelisäännöt olivat ilmeisen selvät ja nämä kaksi pötköttelivät tyytyväisinä kylki kyljessä. Välillä uros yritti nuolaista Volttia naamasta, mutta se oli ainakin julkisesti vielä liikaa.
Maliinalle nämä koirat olivat aika yhden tekeviä. Se ei enää onneksi stressaa muutoksista niin, iän kanssa on massan lisäksi kasvanut korvien väli.
Notte ja nuori narttu taas menivät ja riekkuivat keskenään, samalla aaltopituudella selkeästi. Mikäs siinä oli sitten paria ylimääräistä koiraa pitää kun omaan laumaan sujahtivat niin helposti.

Kaksi lähti, yksi tuli.  Tämä kun lähtee, seuraava tulee... Toukokuussa vielä kolme. Koirahoitolasta Saija hei ;o)
Kun omat koirat ovat noinkin suvaitsevaisia, piha on aidattu eikä hoitokoirien hoitaminen vie tuhottomasti ylimääräistä aikaa eikä vaivaa, niin pystyy ottamaan niitä. Kuitenkin rajansa kaikella, oman perheen kaksijalkaisten hermoilla. Kun minä olen töissä, joutuvat he päästämään niitä ulos ja sisään, ottamaan vastuuta asioista, joista eivät oikeasti halua. Ruokkimaankin, kuka söi mitä ja paljonko. Kuratassuja ja koiran karvaa on enemmän. Aina pari päivää asiat sekaisin kun uusi koira tulee.
Myös joidenkin naapureiden hermoja voidaan koetella jos koirat ovat haukkuvaista sorttia pihalla. Vaikka kuinka komennan ja otan ne heti sisään, ehtivät ne huutaa asiansa julki. Muutama naapuri jo ihmettelee ääneen meidän koirien lukumäärän ja näön muuttumista... Minulla ei ole aikaa eikä jaksamistakaan lenkittää koiria erikseen, eri kokoonpanoissa. Useimmiten lastaan ne autoon ja ajan jonnekin, missä uskallan laskea ne irti juoksemaan. Hoitokoirien kanssa se on vähän riski eli ne joutuvat useimmiten hihnan päässä olemaan, ainakin alkuun.
Meillä kun koirat ovat perheen kanssa, vapaina sisällä. Ihan senkin takia, että jos yritän sulkea hoitokoiran esim. takkahuoneeseen yöksi, joudun kuitenkin aamuyöllä heräämään mahdottomaan ulinaan ja haukkuun. Mielummin sitten silputut ratsastushousut kuin aina menetetyt yöunet. Tai ehkei sittenkään, ehkä opin pitämään tavarani pois koirien hampaista.

Omat koirani eivät ole koskaan olleet vierailla hoidossa. Koskaan en ole ilennyt kysyä, eikä ole niin paljon tarvettakaan tullut. Kerran olivat hoitolassa ja pari kertaa meille on hommattu (rahasta) hoitaja.

Älkää ymmärtäkö väärin, nämä sovitut hoidan mielelläni. Mutta pliis, älkää kysykö muita koiria meille hetkeen. Perheen pinna ei välttämättä kestä... Autan mielelläni, olen niin helkatin huono sanomaan ei.

Me olemme me

Eilen hallilla oli mukana Notte, 5,5kk sheltti kakara. Notte ei ole juurikaan treenaillut, lähinnä ollut muutaman kerran mukana hallilla sään ja ajan salliessa (ei pakkasta liikaa kun joutuu odottamaan tunteja autossa). Tehnyt toki putkia, kun niissä tuntuu rodulla olevan syystä tai toisesta hiukan ongelmia. Pari kertaa esteen tarjoamista. Innoissaan sitä nyt tarjoaakin kun saa siitä palkkaa, maailman ahnein pikku koira.

Kun selkä ei anna just nyt juosta, niin Notte sai tehdä edelleen vain pyörityksiä ja yhdelle esteelle irtoamisia. Helposti ja hienosti onnistuu lähettäminen yhdelle (ei todellakaan vielä minnekään 5m päähän... vaan ihan vain lähelle) kaikista kulmista ja takaakiertoina. Putkiin ja harjoiteltiin myös suoralla putkella tiukempia lähetyksiä, vaihtelevalla menestyksellä. Wrapit suuntaan sun toiseen onnistuu ja koira tekee iloisena häntä heiluen kokoajan!
Myös paikalla pysyi odottamassa, se oli jo melkein pieni ihme. Toki kotona olemme harjoitelleet jalkojen väliin tulemista ja odottamista hetken. Sitä jalkojen väliin puikahtamista tarjoaakin kokoajan myös.

Siinä eräs koulutettava ääneen ihaili ja sanoi haluavansa myös tuollaisen syntymälahjakkaan pikku talentti pennun. Tyytyväisenä rapsuttelin pupsia ja hetken sitten mietin. Syntymälahjakas?
Notte on reipas ja iloinen. Kamalan onnellisen oloinen pentu, joka häntä heiluen puuhailee. Sen kanssa on oikeasti tehty äärimmäisen vähän. Vai onko sittenkään?

Nottea ei ole kouluttamalla koulutettu lainkaan. Se on ollut pentu ja koska se on sheltti (seliseli), niin olen antanut sen aikalailla vain olla. Koska sen elämän tehtävä on olla meidän lemmikki, sohvan koriste, joka aksaa. Jos se siitä tykkää ja on terve.
Mutta olenhan minä sen kanssa puuhastellut eli varmaan puolivahingossa vahvistanut kuinka kivaa minun kanssa tekeminen onkaan. Aina saa herkkuja (perus nappula kelpaa mainiosti) ja pieni koira on jopa laittanut pienet harmaan aivosolut liikkeelle mistä ja kuinka sitä palkkaa saisi. Kiertämällä sohvapöydän, jalkojen väliin tulemisella vai jotain muuta?
Kotona se leikkii hienosti, mutta nyt hampaiden vaihtuessa se vähän latistui. On tullut namitettua enemmän. Mietin jo, että jos palkkaan aina namilla, niin irtoaako se koskaan... Mutta irtoaa se, nyt jo tarpeeksi tähän vaiheeseen ja targetille todella hyvin. Tosin pienen koiran muisti on vielä kovin lyhyt, liian kauaksi ei targettia viedä tai ainakaan paikkaa muuttaa.
Olen aika kova käyttämään ääntä ja "jes" kiljahdukset saavat sen villiksi ja yrittämään enemmän.  Jes on vähän niinkuin naksu. Se ei juuri häiriinny mistään, ei ihmisistä eikä vieraista koiristakaan, se on niin paljon minun kanssa kuplassaan. Milloin ei nyt juokse ympäri hallia vaan juoksemisen ilosta.

Mitä nyt sitten taas selitän... eli yritän ehkä kertoa kuinka tärkeää on luoda pentuun positiivinen suhde. Tehdä sen kanssa kivoja juttuja, palkkailla sitä pienistä asioista. Luoda pennun ja ihmisen välille sellainen me olemme me-juttu.
Minä olen hyvin onnellinen, että olen viime vuosina onnistunut omien koirieni kanssa sen tekemään. Monet ajattelevan sitä vain koirien ominaisuutena ja mun hyvänä onnena, tuurina kun on sellaiset koirat. Sekin on aivan totta, minulla on hyvä tuuri niiden suhteen. Mutta oikeasti, olen pieninä arkipäiväisinä asioina vahvistanut sitä tuuria ja me olemme me-asennetta.

ps. kaikille koirille tulee se murkkuikä, tai miksi sitä halutaankin kutsua, ja kupla venyy ja vanuu, välillä myös puhkeaa hetkellisesti. Mutta kun se on ollut olemassa, sen saa helpommin taas ehyeksi.

Kuukausipäivitys

Hups, taas meni kuukausi että hurahti!
Agilityn saralla ei omassa elämässä Voltin kanssa mitään uutta. Kävimme yhden kisaviikonlopun tekemässä hurjan kivoja yhden virheen ratoja. Tai yhdessä tulla kaksikin.
Treenannut olen melko vähän, selkä vähän kiukuttelee ja juokseminen ei just nyt oikein onnistu. Kävellen viime viikon treenirata läpi. Lauantaina olisi pitänyt mennä ATT:lle kilpailemaan, mutta selkä ja muu elämä kertoivat aikaisen aamuherätyksen olevan turha.

Mutta ihanat ystävät, koulutettavat ja silloin tällöin mun treeneissä käyvät tahkosivat sellaisia tuloksia viikonloppuna, jotta HUH! On mielettömän hienoa seurata niin näitä "en ikinä kilpaile" kuin jo vuosikausia melkolailla huipulla olleita koirakoita. Edelleen, ei se minun ansioita ole, mutta mukavahan se on paukutella virtuaalisia henkseleitä täällä blogissa ;o)
Monet treenaavat ja valmentautuvat säännöllisesti myös/ja/tai muualla, mutta syystä tai toisesta tulee huomattua heidän tuloksensa helpommin mm. Facebookista. Edelleen pääasia on kuitenkin kisoissakin se, että siellä on hauskaa koiran kanssa. Ettei ole pakko vääntämistä ja hampaiden kirskuttelua. Se ei ole kivaa eikä reilua kummallekkaan, ei koiralle eikä ohjaajalle. Mutta onhan se nolla aina väliin edes aina nolla, mitäs sitä valehtelemaan...

Kisoihin olisi kiva päästä itsekkin, mutta minulla on se agilityyn hurahtaneiden mielestä melkein myyttinä pidetty muu elämä myös. Itseasiassa työ (agility!) vie nyt monta monituista kisaviikonloppua, mutta en valita siitä. Perhe ottaa oman aikansa, sen sisällä tapahtuu välillä vähemmän mukaviakin asioita. Hevonen ja ratsastus, vie hyvin tekemisen pois koirista ja agilitysta välillä, tasapainottaa vapaa-aikaa (tai vie sen vähäisenkin). Koirien kanssa muukin tekeminen (tosin taka-alalla). Lisäksi ajoittain olen vaan niin rampa etten oikein pysty juoksemaan, onneksi todella harvoin nykyään.
Monesti harmittelen kuinka ei jää nykyään aikaa kavereille ja ystäville, näen heitä välillä treeneissä ja pidetään yhteyttä Facessa... Elämän rytmini on aikalailla erilainen kuin ns. normi päivätyötä tekevillä, minä olen vapaalla kun he töissä ja toisinpäin. Kuitenkaan en olisi valmis sellaiseen 8-16 työhän, vilpittömästi pidän tämän hetkisestä elämästäni aikalailla.
Saan tehdä asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Amerikkalaiseen tapaan sanoisin, että rakastan työtäni, jota on vaikea sanoa edes työksi. Mutta sitähän se on, siitä ne eurot tilille ilmestyy.
Ajoittain tämä työ asettaa myös paineita, osaanko ja pystynkö tekemään hyvä, kelvollisia treenejä. Sanoa oikeita asioita. Ilmeisesti edes joskus kun kerta edelleen näyttäisi siltä, että töitä on :o)

Kotisivutkin ovat, mutta syystä tai toisesta en saa niitä nyt liitettyä sinne domainin alle... ja ei ole ollut aikaa ja energiaa selvittää asiaa. Jos kohta.
Mutta TÄÄLTÄ löytyy.

Jos seuraava päivitys maaliskuun lopulla, kohti kevättä!

Kisaamassa

Olemme nyt pääseet kilpailemisen makuun Voltin kanssa. Mikäs siinä kisatessa, pääosin meno tuntuu hyvältä, ehkä paremmalta kuin koskaan ennen. Mikä toisaaltaan tuntuu oudolta, treenataan ehkä vähemmän kuin ikinä. Kaipa jotain on tullut siis tehtyä oikein alussa ja nyt pentujen jälkeen.

KKK kisoissa Suomalaisen Jarin vauhdikkailla radoilla oli aika makeakin fiilis, huolimatta tuloksista. Ennen nuo nopea tahtiset radat ovat olleet myrkkyä, mutta nyt alan oikeasti jopa nauttia niistä!
Ensimmäisellä radalla alku meni vaan ihan kuin itsestään. Loppupuolella askeleen myöhässä ja hulahti väärään päähän putkea. Ois ehkä voinut saada huutamalla pois, mutta kun meni jo. Muuten aikalailla hieno rata, ihan itse sanottuna.
Toinen oli nolla, mutta aikalailla pelastelu sellainen. Oli siinä kohtansa, alku ja loppu. Keskellä rataa en ehtinyt/osannut leikata ajoissa Aan jälkeen, hyppäsi väärään suuntaan ja melkein meni putkeen, mutta kalastelin sen sieltä jatkoon. Jonka jälkeen leieröin aikalailla isosti ja melkein törmäsin tuomariin, vippaus pelastuksena ja nollalla maaliin. Vieläpä sillä reilun 10m ylimääräisellä lenkillä palkintopallille toiseksi.
Hyppis oli mukava, alussa oli se kohta, jossa hyllytin ja sen melkein 99% varmuudella myös tiesin etukäteen. Mikä on kiukuttavaa, en valinnut ohjausta, millä olisin sen voinut estää. Syynä se, etten luottanut ehtiväni sitten jatkoon ohjaamaan oikein. Olisin ehkä ehtinyt, mutta ja jos ja kun sanoja käytetään liikaakin. Voltti luki siis rataa ja läksi, se on sen vahvuus ja heikkous.
Voltti teki siis kolme nollaa, minä hyllytin niistä kaksi.

ATT:llä oli Sari Mikkilä ja jälleen oli luvassa vauhtia ja putkia. Paljon putkia, paljon putkesta putkeen ja sitten putkesta jarruta ja käännä.
Ensimmäisellä radalla ajatus ei ollut radassa, agilityssa eikä koirassa (älä vastaa puhelimeen hetkeä ennen starttia). Meni putkesta putkeen ja irtosi edessä olevalle hypylle kun olisi pitänyt kääntyä. Hetki rallateltiin ja tultiin sitten pois.
Tokalla oma ajatus jo siellä missä piti ja nolla. Ikäväkyllä, tai ehkä onneksi, en uskaltanut antaa juosta puomia ja himmaili hurjasti. Siis oikeasti käveli alastulon puolesta välin. Mutta nolla on nolla ja toiseksi sillä silti, Jaakko ja Dao teki omat lukunsa.
Hyppis oli käännä putkesta, käännä putkesta ja vielä kerran käännä putkesta ja mennään kovaa, älä vaan mene putkeen... Harmitukseksi yhdessä takaakierrossa en sitten katsonut koiraa ja ottanut mukaan, luki putkea takana. Ehdin ottaa mukaan, mutta 5vp. kiellosta. Hitsi. Muuten nollalla. Tupla niin lähellä, mutta niin kaukana.

Voltti irtoaa, mutta on myös kuulolla. En edes yritä tehdä sillä mitään super käännöksiä, se ei käännyt ilmasin mistään ja jos menee edellä, niin hyppää edes oikeaan suuntaan ja se on paljon se. Sen kanssa on hyvin mukava mennä jos oma ajatus on kasassa.
Yli vuoden tauon jälkeen nyt on kisattu neljänä päivänä, jokaisesta yksi nolla ja paljon hyviä ratoja.
Ehkä ensi viikonloppuna taas, sitten joutuu vähän taukoilemaan töiden ja muiden asioiden takia.

päivitys

Kun treenataan, niin sitten treenataan kunnolla! Kahdet ohjatut treenit samalla viikolla, luksusta.

Olimme viikko sitten Jaakon treeneissä. Mukavaa oli, niinkuin aina. Virheitä ei niinkään tullut, enemmän kokeiluja ja huomioita." Jos teet noin, niin et voi sitten vaatia näin." Kepeille törkkäystä, joka jatkossa esitetään tarjoamisena. Oma huomio, jonka sitten Jaakkokin osti ;o)
Niin siistiä, Jaakon kanssa on niin mielenkiintoista keskustella ja jakaa näkemyksiä. Treenaamisen lisäksi siis.

Sitten sain erittäin pienellä varoitusajalla järkättäväksi Nicola Giraudin puolipäivä semman. Onneksi on innokkaita, sehän täyttyi hyvin. Nicola on tuttu vuosien takaa ja nyt OMD juttujen mukana tullut yhä tutummaksi. Eritäin mukava ja miellyttävä kouluttaja.
Torstaina siis aikalailla hankala rata, todettiinkin ettei ikinä kisoissa voisi olla noin vaikeaa. Teimme paljon japseja ja flippejä. Kokeilin joihinkin kohtaan Nicolan ehdotuksia, mutta juurikin ne kohdat olivat omalla valinnalla parempia Voltin kanssa. Tunnen koirani, tämä on tullut ennenkin esiin. Ja se on vain positiivista se.
Ihan juhlat pystyyn yhden äärettömän vaikean kohdan läpäisystä ihan ensi yrittämällä eikä kuulemma ollut edes vahinko! Voltin sain esteiden välistä mukaan kovassa vauhdissa, niin siistiä! Ajoitus osui nappiin.
Helppo kohta aiheutti rytmitysongelmaa... Sain sen lopulta tehdä omalla tavalla ja se olikin paras, nopea ja hyvä.
Huomio, Voltti tarvitsee liikettä. Mutta sitten ei tarvitsekkaan. Kaksijakoinen persoona ;o)
Olipa kivaa, todella kivaa. Nicolan kanssa keskusteut on myös antoisia, niin agilitysta kuin bordercollieiden jalostamisesta ja niiden mielen liikkeistä.

Minun koulutuksissa käyvät ovat juhlineet mielettömän upeilla tuloksilla pari viikonloppua kisoissa! Tietenkään en voi ottaa siitä kunniaa, mutta onhan se upeaa kun pärjäävät. Onnea onnea kaikille hurjasti.
Itse en flunssan takia päässytkään kisaamaan, harmi. Mutta onhan noita kisoja onneksi.

Töitä on mukavasti kevääseen saakka, sitten mietitään taas uudestaan ensi syksyn kuvioita. Kesä on aika auki, ajattelin yrittää ottaa hiukan leppoisammin! Muutama leiri pyyntö tullut, kivaahan se on sekin.