Kisaamassa

Olemme nyt pääseet kilpailemisen makuun Voltin kanssa. Mikäs siinä kisatessa, pääosin meno tuntuu hyvältä, ehkä paremmalta kuin koskaan ennen. Mikä toisaaltaan tuntuu oudolta, treenataan ehkä vähemmän kuin ikinä. Kaipa jotain on tullut siis tehtyä oikein alussa ja nyt pentujen jälkeen.

KKK kisoissa Suomalaisen Jarin vauhdikkailla radoilla oli aika makeakin fiilis, huolimatta tuloksista. Ennen nuo nopea tahtiset radat ovat olleet myrkkyä, mutta nyt alan oikeasti jopa nauttia niistä!
Ensimmäisellä radalla alku meni vaan ihan kuin itsestään. Loppupuolella askeleen myöhässä ja hulahti väärään päähän putkea. Ois ehkä voinut saada huutamalla pois, mutta kun meni jo. Muuten aikalailla hieno rata, ihan itse sanottuna.
Toinen oli nolla, mutta aikalailla pelastelu sellainen. Oli siinä kohtansa, alku ja loppu. Keskellä rataa en ehtinyt/osannut leikata ajoissa Aan jälkeen, hyppäsi väärään suuntaan ja melkein meni putkeen, mutta kalastelin sen sieltä jatkoon. Jonka jälkeen leieröin aikalailla isosti ja melkein törmäsin tuomariin, vippaus pelastuksena ja nollalla maaliin. Vieläpä sillä reilun 10m ylimääräisellä lenkillä palkintopallille toiseksi.
Hyppis oli mukava, alussa oli se kohta, jossa hyllytin ja sen melkein 99% varmuudella myös tiesin etukäteen. Mikä on kiukuttavaa, en valinnut ohjausta, millä olisin sen voinut estää. Syynä se, etten luottanut ehtiväni sitten jatkoon ohjaamaan oikein. Olisin ehkä ehtinyt, mutta ja jos ja kun sanoja käytetään liikaakin. Voltti luki siis rataa ja läksi, se on sen vahvuus ja heikkous.
Voltti teki siis kolme nollaa, minä hyllytin niistä kaksi.

ATT:llä oli Sari Mikkilä ja jälleen oli luvassa vauhtia ja putkia. Paljon putkia, paljon putkesta putkeen ja sitten putkesta jarruta ja käännä.
Ensimmäisellä radalla ajatus ei ollut radassa, agilityssa eikä koirassa (älä vastaa puhelimeen hetkeä ennen starttia). Meni putkesta putkeen ja irtosi edessä olevalle hypylle kun olisi pitänyt kääntyä. Hetki rallateltiin ja tultiin sitten pois.
Tokalla oma ajatus jo siellä missä piti ja nolla. Ikäväkyllä, tai ehkä onneksi, en uskaltanut antaa juosta puomia ja himmaili hurjasti. Siis oikeasti käveli alastulon puolesta välin. Mutta nolla on nolla ja toiseksi sillä silti, Jaakko ja Dao teki omat lukunsa.
Hyppis oli käännä putkesta, käännä putkesta ja vielä kerran käännä putkesta ja mennään kovaa, älä vaan mene putkeen... Harmitukseksi yhdessä takaakierrossa en sitten katsonut koiraa ja ottanut mukaan, luki putkea takana. Ehdin ottaa mukaan, mutta 5vp. kiellosta. Hitsi. Muuten nollalla. Tupla niin lähellä, mutta niin kaukana.

Voltti irtoaa, mutta on myös kuulolla. En edes yritä tehdä sillä mitään super käännöksiä, se ei käännyt ilmasin mistään ja jos menee edellä, niin hyppää edes oikeaan suuntaan ja se on paljon se. Sen kanssa on hyvin mukava mennä jos oma ajatus on kasassa.
Yli vuoden tauon jälkeen nyt on kisattu neljänä päivänä, jokaisesta yksi nolla ja paljon hyviä ratoja.
Ehkä ensi viikonloppuna taas, sitten joutuu vähän taukoilemaan töiden ja muiden asioiden takia.

päivitys

Kun treenataan, niin sitten treenataan kunnolla! Kahdet ohjatut treenit samalla viikolla, luksusta.

Olimme viikko sitten Jaakon treeneissä. Mukavaa oli, niinkuin aina. Virheitä ei niinkään tullut, enemmän kokeiluja ja huomioita." Jos teet noin, niin et voi sitten vaatia näin." Kepeille törkkäystä, joka jatkossa esitetään tarjoamisena. Oma huomio, jonka sitten Jaakkokin osti ;o)
Niin siistiä, Jaakon kanssa on niin mielenkiintoista keskustella ja jakaa näkemyksiä. Treenaamisen lisäksi siis.

Sitten sain erittäin pienellä varoitusajalla järkättäväksi Nicola Giraudin puolipäivä semman. Onneksi on innokkaita, sehän täyttyi hyvin. Nicola on tuttu vuosien takaa ja nyt OMD juttujen mukana tullut yhä tutummaksi. Eritäin mukava ja miellyttävä kouluttaja.
Torstaina siis aikalailla hankala rata, todettiinkin ettei ikinä kisoissa voisi olla noin vaikeaa. Teimme paljon japseja ja flippejä. Kokeilin joihinkin kohtaan Nicolan ehdotuksia, mutta juurikin ne kohdat olivat omalla valinnalla parempia Voltin kanssa. Tunnen koirani, tämä on tullut ennenkin esiin. Ja se on vain positiivista se.
Ihan juhlat pystyyn yhden äärettömän vaikean kohdan läpäisystä ihan ensi yrittämällä eikä kuulemma ollut edes vahinko! Voltin sain esteiden välistä mukaan kovassa vauhdissa, niin siistiä! Ajoitus osui nappiin.
Helppo kohta aiheutti rytmitysongelmaa... Sain sen lopulta tehdä omalla tavalla ja se olikin paras, nopea ja hyvä.
Huomio, Voltti tarvitsee liikettä. Mutta sitten ei tarvitsekkaan. Kaksijakoinen persoona ;o)
Olipa kivaa, todella kivaa. Nicolan kanssa keskusteut on myös antoisia, niin agilitysta kuin bordercollieiden jalostamisesta ja niiden mielen liikkeistä.

Minun koulutuksissa käyvät ovat juhlineet mielettömän upeilla tuloksilla pari viikonloppua kisoissa! Tietenkään en voi ottaa siitä kunniaa, mutta onhan se upeaa kun pärjäävät. Onnea onnea kaikille hurjasti.
Itse en flunssan takia päässytkään kisaamaan, harmi. Mutta onhan noita kisoja onneksi.

Töitä on mukavasti kevääseen saakka, sitten mietitään taas uudestaan ensi syksyn kuvioita. Kesä on aika auki, ajattelin yrittää ottaa hiukan leppoisammin! Muutama leiri pyyntö tullut, kivaahan se on sekin.

Kisat

Olimme Voltin kanssa kisaamassa Ojangossa Seppo Savikon radoilla. Odotukset olivat nolla, pääasia oli palata radoille ja pitää hauskaa!
Oli ihanaa nähdä niin moni ystävä, kaveri ja tuttu. Alariakaan en ollut nähnyt reilusti yli vuoteen, melkein sama monen suomi kaverin kanssa.

Ensimmäinen rata oli hiukan, no haastava.
Mokasin heti alussa, katse se katse. Sitten joku ok pätkä, meni järkyn hienosti hankalaan pujotteluun. Teki juoksukontaktit loikaten. Veti niin kovaa kuin pääsi ja rallallaa. Kivaa oli, mutta vallatonta molemmilta. Alarkin totesi, että huomaa etten ole kisannut aikoihin.
Toinen rata tsempattiin sitten molemmat ja käskytin kontaktit seis. Olen mielettömän tyytyväinen tähän rataan! Kaikki ohjauskuviot oli nappiin ja me niin tehtiin yhdessä. Vain yksi kohta... en ollut ihan siinä missä kuvittelin ja ohjasin huolimattomasti poispäinkäännöksen, Voltti ei ehtinyt lukea sitä ja meni ohi esteen ja ympäri. Muuten puhdas rata!
Hyppikselle lähdin ekana kun oli vähän kiire. Mukava rata, johon pöllö tutustuin väärin. Korjasin kyllä jo tutustumisessa, mutta radalla tuli hetkellinen aivotoiminnan pätkäisy ja meni rytmi sekaisin, pelastelulla se kohta nollalla ja loppu rata olikin ok. Nolla :) Aikaa vaan paloi hulluna tuohon.

Mutta jes, we are back on track! Niin siistiä, kivaa ja upeaa :)

Ja hitto, nyt hevonen (ei oma) potkaisu mua reiteen ja puujalka... en uskalla ilmoittaa kisoihin kun en tiedä milloin pystyn juoksemaan. Ylihuomenna vai kolmen viikon päästä.

Jaakon treenit

Onhan se aina kivaa kun menee hyvin. Tosin minusta on todella kivaa oppia uutta, kokeilla ja miettiä, pohtia ohjauksia ja omia&koira vahvuuksia ja heikkouksia.
Olin Jaakon treeneissä, suunilleen iäisyyden jälkeen. Ja nautin joka hetkestä, siitä kun joku tuntee meidät hyvin ja antaa palautetta.
Syystä tai toisesta onnistuimme enemmän kuin hienosti, mitä sitä piilottelemaan ja vähättelemään. Aika kummallisenkin radan läpi meneminen olikin helppoa ja koska Voltti nyt vaan on taitava koira monessakin asiassa, niin sen osaaminen mahdollisti onnistumisen.
Kokeilimme pari vaihtoehtoa ohjauksellisesti ja kaikki onnistui. Paljon pohdintaa puomista, se on hidas kun alkaa ennakoimaan pysäytystä. Annanko vain juosta ja paljonko painetta, milloin ja missä. Onko treenit ja kisat erilaisia, lähteekö isompi pyörä pyörimään vai meneekö samalla moodilla. Sitä en nyt tiedä, olisi ehkä kokeiltava...

Ilon aihetta lisäsi se, että olen onnistunut siinä mistä Jaakko puhui jo viime kevättalvella. Siis korjaamaan asiaa eli liikkeelle lähtemistä. En enää jää katsomaan, odottamaan, ihailemaan koiraa vaan liikun. Paremmin kuulemma kuin koskaan.
Osaksi tähän on varmasti auttanut pikatreenaus eli aikalaillahan treenaan edelleen sen viisi minuuttia ja vilaus-tyylillä iltamyöhään omia treeniratoja läpi ratana. Sitten voin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, ihan jo pelkästään koulutettavienkin takia.
Minulla ei ole lisäsilmiä apuna, yksinhän sitä tulee tehtyä. Siksi on luxusta välillä päästä parhaiden silmien alle, kuitenkin kieli on yhteinen ja ajatus myös. Helpottaa paljon.

Notte pääsi hallille vähän riehumaan myös ja oli kovin reipas. Teki sivussa targetille menemistä ja vähän mukana juoksemista. Eipä vielä muuta tartte. Tai eikun joo, meni se sellaista lyhyttä putkea reippaana.

Pitkä, märkä ja hämärä syksy on veroittanut jotenkin omaa pirteyttä. Mutta kummasti aina kouluttaessa piristyy, minä niin tykkään siitä! Kiitos ihanat ja parhaat <3

Hiljaa hyvä tulee...

No jos tuo sanonta pitää paikkaansa, niin me ollaan vuonna 2020 superhyviä Voltin kanssa. Ellei kummallakin tule ikä vastaan jo silloin. 

Ollaan me treenattu, kerran tai kaksi kertaa viikossa, viisi minuuttia ja vilaus omia ratoja läpi. Parempi kuin ei mitään? On kamalan helppoa olla oman elämänsä agility sankari siinä lähempänä keskiyötä yksin treenatessa!

Kävimme me Janitallakin ja ihan hyvin mielin läksin sieltä. Kivaa oli, positiivinen ajattelu kunniaan ja mietintään. Itse tekemiseen ei kummoista, mehän osataan jos ja kun osataan. Katsotaan maanantain Jaakon treenin jälkeen olenko samoissa ajatuksissa.

Kisoihinkin ilmoittauduin, mutta kun on myös muuta elämää kuin agility (ja hevonen), niin ei me sitten ehditty. Ei kuulemma menettetty mitään, oli niin hankalat radat. Että ei me kai oltais selvittykään. Vois vaikka pudota sieltä pilvilinnoista kuuta kurkottamasta takaisin normaalien kisaajien pariin. Helppo olla hyvä kun ei ole kisannut koko vuonna (toivottavasti kaikki huomaavat pienen sarkastisuuden vivahteen tuossa).

Mistä olen superhypermielettömäniloinen on mun koulutettavat. Ne niin edistyy. Ihan huipusti ja etenkin noi aloittelevammat kun ne vaan menee, oppii, tekee ja kappas, ohjaajien suureksi ihmetykseksi ovat jo niin agilitykoiria! 

Sitten nuo jo kokeneemmat, kun niille osaisi antaa jotain uutta, vähän silmiä, vähän uskoa ja itseluottamusta, iloa ja menoa. 

Vierailevana kouluttaja on aina haastavampaa, ei ole tuttuja aina. Mutta niin antoisaa, minä niin tykkään tästä "työstäni"!

Onhan meille muuttanut uusi vääränrotuinen! Mutta väri pysyy, mustavalkoinen shelttipupsi Notte. Katsotaan tuleeko sohvankoriste vai agilitykoira. Toistaiseksi ei pahaa sanaa, hauska se on.

Ja sitten voihan marina, minun marina siis. Ja syvä huokaisu. Ja voihan paimentava bordercollie. Ja nämä, jotka sitten eivät ihan ymmärrä mitä, miksi ja kuinka. Vikaahan siinä on, kummallinen ja ihmeellinen ja sekundakin. 

Oman elämän draama queen ilmoittautuu, miksi elämä ei voisi välillä olla sellaista tasapaksua puurtamista. Heräisi hyvin nukkuneena, joisi kupin kahvia ja ei tarttis huolehtia mistään? Nukkumaan mennessä huomaisi ettei ole tapahtunut niin ei mitään mainittavaa, ei olisi huonoja uutisia, ei tekemättömiä hommia, huomisen murhetta ja raksutusta korvien välissä. 

Ehkä se onnistuisi jos ei a) kasvattaisi b) omistaisi koiria c) sotkeentuisi hevosiin d) lopettaisi hengittämisen.

Joulun odotusta rakkaat!

ps. ANTEEKSI ihanat ystävät kun minulla ei ole teille tarpeeksi aikaa. Kiitos kun jaksatte <3 

Notte kasvattajan kuvaamana.

Päivitys

Hupsista, on jäänyt blogi vähän paikoilleen makoilemaan. Kun ei oikein olevinaan tapahdu mitään mainittavaa.
Voltti treenailee kerran kaksi viikossa pikaiset viiden minuutin ratojen läpijuoksut kouluttamisen päälle. Useimmiten kokeilen muutaman ohjausvaihtoehdon ja ehkä yritän hiukan hioa kontakteja. Juoksu A on melko ok ja pysähtyykin jo pyydetään. Puomi on aikalailla sellainen tuurilla ne laivatkin seilaa-versio. Juoksee juu, mutta osuuko vai ei. Pysähtyy, mutta himmailee. Keinu ei ole sika siisti, mutta kelvollinen.
Vauhtiahan on alkanut jo löytyä taas, kiitos Marin hoidon ja tietty lihaskunnon paranemisen.
Kisaamaankin pitäisi ehtiä. Ehkä me vielä tänä vuonna johonkin...
Tallikoirana Voltti alkaa olla pätevä. Hengailee mukana ja syö kaiken syötäväksi kelpaavan. Hevosia ei pelkää, muttei tunge jalkohinkaan. Tai Gioa se pelkää, katoaa samantien paikalta jos G tuodaan käytävälle. Yhteisillä lenkeillä se pysyy varsin kaukana edessä ja vain käskyn alla antaa Gion tulla låhelle.
Ilmeisesti on turha yrittää kertoa Voltille ettei Gio enää yritä pamauttaa kaikkia koiria hengiltä etusella....

Pentujen kuulumisa saan oikeastaan päivittäin. Pientä epäonneakin ollut jo, yhdellä murtui kämmenluu. Onneksi paranee nopeasti.

Pennut maailmalla ja muuta päivitystä

Nin ne läksivät lapset maailmalle. Jokainen hyvään kotiin, niin ainakin haluan uskoa. Ja uskonkin.
Uutiset ovat olleet vain positiivisia, pupsit reippaita ja tekemäänkin ovat jo päässeet hiukan. Opettelemaan tulevan harrastuskoiran alkeita.

Äiti koira huokasi syvään ja nukkuin makeasti yöt läpeensä ;o)
Voltti on päässyt jo enemmän ja vähemmän treenailemaankin, ei laita vastaan. Rimojakin jo vähitellen nosteltu. Meno ja yhteinen tekeminen on välillä vähän hakusessa, mutta on se vaan niin ihanaa mennä ja tehdä sen kanssa! 

Kontaktien kanssa on mietintää... Palataanko juoksareihin puomillakin? Himmaa niin mahdottomasti muuten. 

Töitä eli koulutuksia on ollut kiitettävästi. Vakiryhmät ovat täynnä, ihania ja motivoituneita koirakoita. Vierailut seuroissa ovat antoisia, toivottavasti puolin ja toisin! Ensi kevätkausi (tammi-toukokuu) alkaa vähitellen buukkautua sekin. 

Ihanaa on päästä tekemään työtä, josta oikeasti nauttii. Vaikka välillä se on raskasta, en kiellä hetkeäkään. Lähinnä se läsnäolo ehkä, jatkuvasti on pystyttävä katsomaan ja reagoimaan, keksimään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, koirakko kohtaisesti eikä suinkaan sokeasti tuijottaen jotain ohjausta, tapaa tms. Toivon pystyväni kehittymään tässä kokoajan enemmän ja enemmän. Halu ainakin siihen.

Eihän työ ole pelkkää kouluttamista, täytyy tehdä niitä inhokkeja paperihommia, laskea, suunnitella, maksella laskuja ja miettiä mikä on järkevää, mikä ehkä ei. 

Suomen verotus ja kaikki muut kulut haukkaisevat isoimman osan "palkasta", hallimaksujen lisäksi. Mutta kaikesta huolimatta, työni on ihan parasta. 

Koirien kanssa kun en puuhastele, niin muu aika meneekin tuon isomman nelijalkaisen kanssa puuhatessa.