perjantai 22. marraskuuta 2013

Torstai touhua täynnä

Töistä karkailin Sipooseen Jessican silmien alle tokoilemaan. Ei olisi minun hermorakenteen hommaa ajella joka päivä ruuhkassa.
Jessica on kiva ja pätevä. Kauhean kiltti, mutta tarkka ja osaa neuvoa ymmärrettävästi. Huomio loistavasti etenkin Primin juttuja. Itse sokeutuu eikä tietysti osaakaan katsoa samalla tavalla.
Katsottiin noutoa ja saimme hyviä neuvoja jatkoon. Vauhtia ei tartte kauheasti vahvistella ;)
Sitten se yöks liike eli seuraaminen. Kappas, sehän melkein osasi. Perusasennot ja kääntymisen on ihan hyvällä mallilla, seuraamista suoraan treenattava paljon.
Seisomista ja maahan menoa. Siinä pysymistä vaikka liikun taakse yms. Saatiin vaihtelevaa onnistumista. Mutta en ole ihan pöllisti tehnyt ja jatketaan. 
Luoksetulo, se oli viimeksi vähän haastavahko. Nyt meni maihin kun käännyin. Palautus ja istui. Malttoi ja tuli kovaa törmäten hiukan. Toisen kerran liikkuroituna ja heilutteli Jessicalle häntää, mutta pysyi ja teki hyvin. Pitää niin noudoissa kuin näissäkin auttaa vähän kädellä sivulle niin ei törmää. 
Asennettiin hyppy. Ei sitten tajunnut yhtään eka. Laitoin sitten vaan hyppäämään. Ja sen jälkeen hyppäs kyllä. 

Voltin otin vähän varauksella mitähän siitäkin tulee... Tulihan siitä. Asenne pysyi ja kivaa oli. Z istuminen oli unohtunut, mutta korjaussarjaa peliin. Teki loistavan ohjatun ja hyppynoudot. Seurasi jopa yli-innokkaana.

Sieltä melkein suoraan agilitya treenaamaan. Ei mitään kovin järkevää, pääasiassa vähän kontakteja. Nyt pysäytyksillä. Luin tänään Lauran hienon blogi kirjoituksen ja koin syvän piston jossain siellä, missä kontaktiahdistus välillä lymyilee. 
Prim sitä sun tätä. 

Haaste osuus noudon osalta kai hyväksytysti läpi.
Ei vielä kisaversio, mutta askel oikeaan (?) suuntaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti