tiistai 2. lokakuuta 2012

Eilen Voltilla on vapis kaikesta älyllisestä toiminnasta. Sai olla vain, juosta metsässä ja käpertyä kainaloon. Hassu koira tarjoaa perusasentoa varalta kuitenkin jos vaikka tehtäis jotain tai saisi palkkaa.

Riepun kanssa tokoa. No tokoa ja tokoa, mutta sellaista olevinaan sinnepäin tottelua. Seuraaminen on kivuliasta. Se nimittäin on niin innoissaan, että tallaa mun varpaille, paukasee kuonon kainaloon ja hypähtää sivulle sellaisella vauhdilla, että minulla on lantio mustana.
Kaiken kaikkiaan meillä oli vaan kivaa. Miljoonaa ruutuun, muutama kaukokäsky ja jääviä. Ei ainakaan edistä niissä, peruuttaa varalta pari askelta.

Maliinan kanssa meillä on pienehkö välirikko. Aamulenkillä se otti ja läksi pupun perään. Rytinä vaan kävi kun paineli lentokentän maastossa. Samperin elukka, ei ole sitä tehnyt aikoihin. Ei se kauaa ollut pois, mutta riittävästi. Viuhkaa ärsyttää kun joku ei tottele ja sen piti sitten käydä näppäsemässä Maliinaa kostoksi tuhmuuksista.
Se on sitten remmilenkkeilyä Maliinalle kerta ei tajua pysyä lähellä. Hämärässä juokseva malikka voi jäädä pian auton alle ja lisäksi en halua paheksuvia katseita muilta liikkujilta. Kun noi muut eivät lähde. Voivat humputtaa kauempanakin, mutta heti käskystä tulevat luokse, pysyvät lähellä ilman remmejä. Tai menevät maahan ja pysyvät siinä. Paitsi tietenkin Ruuti, joka liikkuukin flexissä metsälenkit.

Tässä arvon, että ilmoittaisiko Voltin Joensuuhun ensi lauantaille vai jäisikö kotiin ja kisaisi Kirkkonummella ja ehkä Turussa. Tai ei kisaisi lainkaan vaan parantaisi jalkaansa. Hankalia päätöksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti