Sujuvaa agilitya

Välillä vaan agility tuntuu niin sujuvalta. Se ei tarkoita etteikö virheitä voisi tulla, mutta kun niihin vielä löytää korjauksen ja ahaa-elämyksen.
Kun menee samassa rytmissä koiran kanssa. Kun pystyy luottamaan sen hoitavan oman tonttinsa jos minä hoidan omani ja vieläpä ajoissa.

Keskiviikkona Jaakon treeni päivällä, putkiansoja ja kovaa menoa. Voltti oli kyllä super. Ja ehkä minäkin välillä ihan hyvä. Lopuksi ehkä isoin kiitos oli, että Jaakko kehui (! siis oikeasti). Että eipä siinä paljon sanomista, menee kyllä hyvin. Voi että. Toinen voi että. Ja menihän se, mitäs sitä kiertelemään.
Illalla vielä pentulauma kera Pahkiksen. Ei paha nytkään, vähän hätäilyä välillä. En meinannut osata tehdä poispäinkäännöstä. Tässä sen näki, Riepun kanssa ne pysty huiskasee vain. Voltti ei tajua sellaista. Joutu ihan ohjaamaan.
Mutta koko rata saatiin tahkottua läpi ja kuuluisia hyviä pätkiä yhä enemmän ja niitä vähemmän kuuluisia huonompia yhä vähemmän.
Koko lauma meni kyllä hyvin lopulta. Sain myös hiukan mennä Vipillä ja tuntui kivalta. Minulla se vaan ei ryysää niin paljoa kuin Miialla. Kiltimpi. Vieraskoree.



Torstaina taas Yökyöpelit kokoontuivat. Olipa Pasi tuonut haastavahko radan. Kovaa vauhtia, rytmityksiä vauhdista, käännöksiäkin. Oikeastaan olin kyllä tyytyväinen. Ajoitusten pelatessa Voltti pelasi hyvin. Myös kovasta vauhdista rimat pysyvät jne. Pujotteluun tiukasta avokulmasta kovassa vauhdista haki kyllä oikein sisään muttei taittunut tokaan väliin. Tuo toistui monta kertaa, ärsytys. Saatiin korjattua kyllä onneksi. Oli ehkä osansa jo väsymyksellä. Voltti on vähän siitä hassu, menis vaan eikä lopettaisi lainkaan.
Myös hiukan kontaktitreeniä, ehkä se siitä.
Miia treenasi Viuhkalla, oli onnellisen oloinen. Siis Viuhka.