maanantai 5. marraskuuta 2012

Kotimatka

Aamusella läksimme ajelemaan Ljubljanasta kohti Wieniä. Poliisi pysäytti hiukan ennen rajaa ja kyseli auton papruja ja Vinjetaa. Onneksi olimme sen ostaneet! Mutta eipä tajuttu liimata kiinni tuulilasiin, siitä tulisi 300€ sakot. Kiltti poliisi päästi meidät varoituksella, huh.
Matkalla pysähdyimme valtavaan, isoimpaan ikinä näkemääni ostoskeskukseen Itävallan puolella. Sinne oli halunnut, ja halusi, lukuisat muutkin. Autoja oli ihan mielettömästi ja parkkipaikan löytäminen hiukan haastavaa. Lopulta jostain katolta löytyi paikka. Tosin tuskin ihan laillinen, mutta ei saatu sakkoja = sopiva.
Yllättäen hiukan harhailimme ostosten lomassa. Ostamista olisi ehkä löytynyt vaikka mitä jos olisi ollut aikaa ja paljon rahaa.
Pienen extra lenkin kautta löysimme taas moottoritielle. Navigaattori ajatti jonkun kylän kautta vaikka motari olisi ollut vieressä. Oisko ollut niin paljon ruuhkaa.
Pysähdyttiin samassa paikassa kuin meno matkallakin. Lenkitettiin koirat ihanalla reitillä metsässä! Olisipa ollut enemmän aikaa. Yllättäen tapasimme myös Alarin vaimonsa kanssa siellä. Olivat matkalla Sloveniaan kilpailemaan. Pieni maailma :)
Auto tuli tankattua, isoimmat karvat pois harjattua ja palautettiin se kunnialla. Nyt vaan jännään paljon palauttavat tonnin varauksesta.
Koirat olivat iloisia, rauhallisia ja kaikki meni taas niin hyvin! Lento läksi myöhässä ja alettiin jännäämään kuinka ehditään jatkolennolle Riikasta Helsinkiin. Täpärälle se menikin, portti oli suljettu, koneen lähtöön olisi ollut 10min. Meille jo ilmoitettiin ettei päästä enää koneeseen. Päästiin kuitenkin ja lopulta odotettiin ylimääräistäkin Moskovan koneen ollessa myöhässä.
Lopulta takaisin Helsingissä. Koirat olivat niin iloisia ja villejä päästessään boxeista! Henkilökunta kävi niitä rapsuttelemassa ja ihastelemassa. Illan piristysruiske kuulemma.

Reissu oli oikein mahtava. Ihania uusia ystäviä, kokemuksia jne.

Voltti Wienin lentokentällä 

Väsyneet matkaajat 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti