sitä sun tätä - osa ääretön

Koska ärsytti enemmän ja vähemmän olematon treenimahdollisuus tähän aikaan vuodesta, niin varasin sitten lisätreeniaikaa. Kukas sitä minua treeneihin repisi tai mahdollisuuksia antaisi ellen minä itse :o)
Nyt vaan katsotaan kuinka suuri motivaatio on maanantai aamuisia heräillä treenaamaan! Mutta en voi ainakaan valittaa ettei olisi mahdollisuutta. Teen sitten aksaa tai tokoa, vaikka raahaan koko perheen koiralauman sinne!

Kiva on laumaa myös omistaa... Ruuti rukka oli eilen kipeä. Oksensi ja ripuloi reippaasti. Syykin selvisi, oksensi luun kappaleita :/ Ilmeisesti niillä on jemma-nimisessä paikassa ollut vielä peuranluun jämiä vaikka luulin ne jo siivonneeni pois kaikki. Onneksi oli jo illalla ihan kunnossa, vähän väsynyt vain. Annoin iltaruokana vain purkkiruokaa ja Inupektiä. Ei ollut yöllä enää oksentanut eikä ripuloinut. Aamulla meni jo tuhatta ja sataa häntä pystyssä.

Pinteli on kyllä ihan tajuttoman läheisriippuvainen kissa. Se on kyllä oikea kiusankappale öisin kun on ihan pakko tunkea ihan kiinni. Joko peiton alle kerälle kainaloon tai kaulan mutkaan (jolloin hengittäminen vaikeutuu olennaisesti). Mieluiten vatsan tai selän päälle, mutta siitä saa aina hatkat vaikkei paljoa painakkaan. Lisäksi se on keksinyt tavan puskea tajuttoman kovaa sillä pienellä nuppineulapäällään ellei asiat ole mieleisesti. Ja välillä ne eivät ole monta kertaa yössä.
Tuohon lisätään öiseen aikaan aktivoituvat bengalit, jotka eivät ihan varmaksi tiedä haluavatko maata sängyssä (yleensä eivät muuten kuin toisten kiusaksi käyvät ja kiroilevat), hyppiä ovia vasten, aiheuttaa yleisen sekasorron vai etsiytyä vaatehuoneen hyllylle pudottamaan tavaroita alas. Läski Hippo, joka tulee nukkumaan minun jalkoihin. Plus Voltti, joka haluaa nukkua ihan kiinni pää tyynyllä. Viuhka onneksi nukkuu aina jaloissa tai jopa sohvalla. Ruutikaan ei viihdy sängyssä vaan ihan omassa pedissä.
Sitten Juha ihmettelee kuinka en suostu pitämään Maliinaa irti öisin (nukkuu siis takkahuoneessa ovi kiinni). Puuttuiskin se rapsraps ees taas kävelevä koira...
Josta siihen, että valitin yksi päivä sen eestaas kävelystä. Yritin katsoa telkkaria ja koira kävelee. Sohvalle, siinä 2s. Alas sohvalta, rapsraps minun edestä keittiöön. Keittiöstä takaisin siihen sohvalle 2 sekunniksi. Alas sohvalta, kiertää olkkarin pöydän ja takas sohvalle. 2s. päästä keittiöön, pöydän ympäri ja takas sohvalle. Juha komentaa sen siihen olemaan. Kestää ehkä 10s. ja taas sama. Argh.
Juha ihmetteli, että mitä se haittaa jos ja kun kävelee? Ehkä minun hermot eivät ole ihan kunnossa, mutta se haittaa kun yritän kerrankin keskittyä elokuvaan, jonka oikeasti haluaisin katsoa alusta loppuun ilman jatkuvaa keskeytystä. Lopputulos oli se, että ekaksi minä komennan sen paikalleen (älä puhu sille niin rumasti). Pysyy ehkä 5min rauhassa ja sitten lentää ulos elokuvan ajaksi. (Kyllä sun koirat saisi olla sisällä! No joo niin saavat, koska NE makaa rauhassa paikallaan nukkuen.)
Tosin kostihan se Maliina mun ilkeilyn. Lenkillä läksi jonkun pupun perään. Katso vielä minua kun karjasin sen takas. Sen verran piti olla tuhma, että kävi pusikossa ja tuli sitten kyllä heti takas.
Viuhka on vähän poliisia, kävi sanomassa Maliinalle, että prkleen ääliö kun noin teet. Onneksi aika nätisti kuitenkin.
Riepu on niin jotenkin seesteinen. Riepu ja seesteinen ei ehkä sovi samaan lauseeseen, mutta näin se vaan on. On aika hyväkuntoisen oloinen nyt taas kun saatiin lääkitys kohilleen, pulskahan se on. Mutta lenkkeilee iloisena, syö hyvin (millos ei olis...), tyytyväisen oloinen kaikenkaikkiaan. Luulin jo tässä, että joudun miettimään sen päästämistä pilvien päälle, mutta nyt taas tekee erittäin selväksi sen, ettei Riepun aika ole vielä. Onneksi!