Jaakkoa

Paperilla rata näytti ehkä aavistuksen haastavalta. Ja olihan se, tavallaan. Mutta ilman mitään kauheita säätöjä tai ongelmia me selvitettiin se ja hiottiin sitä sun tätä. Muttei mitään isompaa ongelmaa vaan sellaisia ehkä pikkujuttuja enempi.
Voltti tuntui niin kivalta, niin kuuliaiselta ja erehdyin sanomaan, että kiltiltä. Korjaus kuului, että normaalilta!
Puhuttiin myös miten aina jonkun koirat ovat vaan niin samanlaisia. Kun tykkää jostain niin muokkaa melkein huomaamattaan niistä sellaisia. Ja mun juttu on kai kovaa menevät koirat, veitsenterällä kiikkuvaa menoa melkein kokoajan.

Täytyy nyt treenata yksittäisiä esteitäkin, etenkin pituutta ja varmaankin muuria, varmemmaksi kaikilla ohjauksilla. Ja niitä mun varpaiden suuntia! Ja muistaa jarrut putkiin, kääntyy muuten Voltti ja hyvin!
Kiitostakin tuli, ohjaussuunnitelmat heti ok. Kädet oli hyvin ja vain kerran huiskasin. Käskytys ok, mutta toki tietysti ajoittain myöhässä. Milloinhan opin... Myös Voltilla jo ajoissa! Ei sitten kun meni jo.
Vomps ei karkaillut mihinkään, pudotti yhdessä persjättäkohdassa riman ja haki kontaktin putkihässäkän keskeltä ongelmitta. Se ei kaarrattanut hurjasti, otti hypyt, tuli lähelle, kaikki ohjaukset toimi! Vippaus on niin meidän juttu :o) Ihan mun lempiohjaus!
Kun unohtaa kiireen tunnun ja tekee vaan. Hitsi kun oli hienoa.

Tykkään Jaakon tavasta selittää ja selventää asioita. Ja kun minulla on tunti aikaa, niin saa selittää ihan rauhassa.
Janita on hiukan erilainen kouluttajana. Mutta ihan mun suosikkipari nro 1. Kumpi vaan. Aina tulee tunne, että he kouluttavat todella meitä, miettivät ja paneutuvat asiaa. Onni on hyvät koutsit!
Ja ihanat ystävät. Koirista ja perheestä puhumattakaan. Ilman noita kaikkia ei olisi harrastaminen hauskaa, antoisaa tai edes mahdollista.

Vaikka juu, melkein (eikä vaan melkein) söi tuo pitkään2-lk oleminen... ja ne vitoset. Oli usko loppua täysin. Ehkä se taas tästä rennommin uuteen nousuun ;o)
(Tai mahalaskuun!)