Ja suoraan ihan huippistreenit Janitan koutsaamana. Oli ajatuksissa hiukan ehtimisongelmia, mutta tosielämässä olikin vain yksi ja se olikin sitten suurtakin suurempi.
Taas nämä muistutukset, ohjaa linjoja, älä esteitä. Toimii.
Katse. Toimii.
Rytmitys. Toimii.
Ehkä taas saan halailla mun maailman parasta Volttia aikalailla. Täydellinen se ei ole, ei todellakaan. Mutta melkoisen lähellä sitä ;)
Rimat pysyi yhtä mun iik, apua ja menen jo-kohtaa. Siis siinä pudotti kerran. Saman kohdan teki puhtaasti ehkä 20 kertaa, mun se oli siinä en vaan ehdi-kohdassa.
Se kääntyi. Siis niin hyvin, niin näppärästi, melkein ilmaisin. Niin niistoilla, pyörityksillä kuin sylkkäreillä, poispäinkäännöksillä ja ihan vaan rytmittämällä. Läheltä ja kaukaa. Eteni ja kovaa.
Sen voi aika hyvin jättää tekemään ja mennä itse jo. Tekee hommansa ja tulee kovaa perään.
Juoksupuomi oli sanosinko nopeahko. Nopea. A ok, kerran tuli liian ylhäältä alas. Keinun meni kerran läpi.
Myös extreme-agilitya. Kun ei ehdi, on sovellettava. Oli vaikeaa muttei mahdotonta. Ja kun se onnistu, oli se aika vautsivau. En uskaltaisi kisoissa kokeilla. Tosin eipä ollut vaihtoehtoja...
Sen este menestykseen on ohjaaja. Kun se ohjaaja ei noita kaikkia osaa aina oikein tehdä oikeassa paikassa noin vain. Voi voi.
Meidän elämää. Pääosissa bordercolliet ja niiden kanssa puuhailut. Välillä takaperin kerien ja toisinaan pylly edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti