Laiskotellen viikkoon

Olipa raju migreenikohtaus, kesti yli 1,5vrk ja päälle se kauhea väsymys ja jälkihumina päässä. Ällöttävä tauti, tekee minusta todella kyvyttömän mihinkään järjelliseen (tai järjettömäänkään) toimintaan. Makaan, oksennan ja makaan.
Kotkan kisat sai unohtaa, ei olisi ollut ajajaksi sinne ja takaisin. Ei ehkä myöskään juoksijaksi. Saati vielä ohjaamaan. Kahdet kisat nyt peruttu, mutta onhan noita kevät täynnä jos niihin vaan ehtisi.

Koirat ovat saaneet siis viettää leppoisia löhöpäiviä alkuviikon. Ne on kyllä ihania myös siinä, että eivät laita hanttiin eivätkä ala osoittamaan mitään ylivireys ongelmia sen takia. Onneksi on aidattu piha ja onneksi on Juha, joka ruokki ja myös viihdytti niitä palloa heittämällä. Kummasti näytti kaikkia läähätyttävän sekin toiminta.
Maliina alkaa olla todella kiinni Juhassa. Kun hän poissa, makaa se sängyssä (!) eikä oikeastaan edes tule minua tervehtimään. Juhan tullessa alkaa kamala steppaaminen ja vinkuminen. Oven takana itketään jos ei päässyt mukaan (kun yleensä aina pääsee ellei mene töihin) ja tietää hyvin, että saa aamuruoan aina Juhalta.
Naureskelin tuota Juhalle niin kyseli vaan, että kuinkas Voltti. Makaa eteisessä käärönä odottamassa minua tai yöllä marttyyrinä pedissä. Liimautuu hiljaa kylkeen ja on pieni ja sievä.
Ei meidän muut koirat ole tuollaisia vaikka selkeämmin ovatkin minun koiria Malskua lukuun ottamatta.

Voltti pääsi eilen vähän tokoilemaan kurssien vetojen välissä sekä taas toimimaan häiriökoirana. Lähinnä otin seuraamista ja jääviä asfalttipohjalla. Hyvin kaikki jäävät aina oikein, mutta se ilme minun palatessa työn alle. Se ei ole mukava. Naksuttelin myös käännöksiä, jos niistä saisi parempia. Samoin stoppeja ei kovasta vauhdista ettei vaan tassut aukea tai koko liike mene pilalle.

Pennut kasvavat ja ovat ihania pieniä koiran alkuja. Minä olen niin tykästynyt oikeastaan aika tasapuolisesti kaikkiin. Tahtoisin niin pitää yhden, mutta mutta... kun ne on jo luvattu muualle.