Maanantaina Hannan kanssa tokoilua kentällä. Treenattiin kevyemmin vähän rallatellen.
Merkille ilman flänkkäämistä ja uskomatonta, sepä taitaa tuottaa tulosta! Suoraan kovaa taakse, ei sitä kierrosta. Kerran yritti (ruutu veti...) ja kun pikkuisen nuhteli moisesta, niin taas muisti juosta suoraan.
Ruutuun kyllä menee ja kovaa ja keskelle. Mutta samperi kun taas lähtee kaartamaan vasemman kautta :/ Se on niin tarkkaa rintamasuunnasta ja jos näytän liika avoinna, niin lähtee myös liikaa ja sitten siinä vauhdista nappaa sen ruudun. Kun tietää missä se on, niin menee melko suoraan. Kokeili kyllä taas kaarrattaa, mutta keskeytin matkan ja otettiin uudestaan. Kummasti osaa juosta suoraan.
Kentän pohja oli hiukan arveluttava nopeita stoppeja ajatellen, mutta otin eka läpijuoksuja. Hyvin tulee ja vauhdilla loppuun saakka. Pakko oli kokeilla stoppeja, yritin tähdätä lumen kohtiin. Ei paha lainkaan, mutta maahan ei siihen jäiselle maalle oikein voinut mennä. Jäi siis hiukan koholle, olevinaan maahan.
Nopeita maahanmenoja pomppujen kautta.
Kaukoja, nyt meni seisomisesta istuminen vähän sekaisin. Saatiin kuitenkin onnistuneet vaihdot. Häiriintyi myös Hannan lähellä viittoilusta tai sitten alkoi vaan ennakoida. Tätä täytyy tehdä paljon. Vaihdot itsestään olivat kuulemman oivat.
Tiistaina Tuulian koutsaamat aksat. Oltiin molemmat vähän väsyjä, Voltti ja minä. Paljon pakkovalsseja ja/tai saksalaisia. Me vähän kaarratettiin... mutta bongailtiin silti oikeat esteet ja päästiin aika pitkällekin nollalla kunnes unohdin mihin piti jatkaa. Oisko joku 21-22.
Plussaa treeneistä se, että tiedän aika hyvin mikä toimii, mikä ei. Ja puomi! Ja pujottelu, pätevä. Sekä niistot, rimat, päällejuoksut. Pakkovalssitkin toimi kunhan tekee ne oikein. Vastakäännös ok, mutta nyt ei oikein koonnut mihinkään. Väsy, jumissa? Että kaikenkaikkiaan aika hyvä treeni kuitenkin. Kelloteltiinkin vähän ja lopettiin ennen aikaa taas kun oltiin saatu kaikki tehtyä ja huohotettiin (=minä siis).
Mutta nyt on paneuduttava noihin käännöksiin!
Tänään meillä on kaikesta harrastamisesta täysin vapaapäivä. Ihanassa ilmassa lenkkeilyä, kuhan ollaan ja nautitaan kun ei ole mitään tekemistä. Sekin on välillä ihan mukavaa ja tarpeellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti