keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

leikkauksia ja kiitämistä

Nina kiltti pyysi Janitalle mukaansa jakamaan tunnin ja mikä ettei. Kyllä semmoinen treeni kelpaa aina!
Pätkissä tehtiin ja oikeastaan olen melkoisen tyytyväinen. Leikkaukset ovat minulle hankalia edelleen. Tämä on pienoinen ihme, sillä Riepun kanssa tein leikkauksia paljonkin. Nyt Voltin kanssa ne ei vaan pelitä, en liiku oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Jään ohjaamaan estettä, en linjoja. Sitten se meni jo.
Myös en osaa oikea-aikaisesti juosta päälle vaan leikkauksissa. Heti eikä sitten kun hyppäsi jo väärään suuntaan.
Mutta muuten, ei hullumpaa. Muutama ohjaus muuttui matkalla, ihan järkevämpään suuntaan. Irtoaa se, Voltti. Mutta toisaaltaan, kyllä se ohjautuukin kun ohjaa ajoissa. Ja kääntyy kun kerrotaan sellaisen olevan tulossa.
Kontaktit taisi olla ihan hyvä ja melkoisen nopsat. Kovaa juoksee ja puomilla pystyin leieröimään puoli rataa ;) Haaste on se kääntyminen, mutta se on nyt työn alla.
Hyppäsi hyvin ellei erinomaisesti, yhdet muurin palikat kun tein sitä leikkausta niin myöhässä.
Mutta täytyy tuota leikakusta nyt treenata tosissaan vauhdista, muutama onnistui jo oikein hyvin, mutta muutama ei todellakaan.

Alan olla varma, että Viuhkalla ei oikeasti ole kuin pari pentua. Huomenna on 6 viikkoa ja painoa ei ole tullut kuin se reilu kilo (on toki ruokittu erilailla kuin viimeksi) & mahaa ei kyllä ole samalla lailla kuin ekoilla. Viimeksi painoa oli tullut jo 3kg ja masu oli tosi selvä. Nyt ei ole samanlaista, toki on sellainen tasapaksu pötky ja vatsalinja tasoittunut. Tai sitten vaan tulee pienempiä pentuja! Mikä ei olisi yhtään huono juttu.
Tietysti kun vielä vertaa Heidin Inkin mahdotonta masua, niin alkaa epäillä onko meillä pentuja lainkaan ;)


1 kommentti:

  1. Hei, mut Inkillä voi olla vaan vaikka kaksi tanskandoggia?!?
    Nythän se vasta kasvatus alkaakin!

    VastaaPoista