Torstaina ei jaksettu lähteä agilitytreeneihin. Tai jaksettu ja jaksettu, mutta kohtuu paljon aksattu vähällä aikaa ja mahdollisesti su ja ma kisat, niin hyvä pitää vähän taukoa.
Mutta perjantai iltana Veikkolan hallilla. Kohtuu vähän koiria, niin saatiin tehtyä jokainen rauhassa täysipitkä ruutu ja myös ohjattu.
Molemmat Voltin kanssa varsin onnistuneita. Merkkiä yksikseenkin ja se on paljon parempi kun ei ole vetoa ruutuun.
Hyppynoutoa kerta oli mahdollisuus. Ihan ihmetyttää, että onko siinä joskus ollut joku ongelma ettei tykkää metallista.
Seuraamista, vähän keuli taas. Mutta huomautuksella minusta ihan ok paikkaa.
Tunnari, ei pahaa sanottavaa. Tai joo, oisko pyöräyttänyt kapulan paremmin suuhun.
Kaukoja ja jääviä. Molemmat ok, mutta kaukoissa otti hiukan häiriötä vieressä samaa puuhaa tekevästä. Ei siis jättänyt mitään tekemättä tms., mutta pää vähän pyöri.
Muutenkin ihan ok treeni. Ja parasta, että oli ihan lunkina vaikka yksi koiraansa hiukan kovemmin ojensi.
Tänään ollaan synnytelty ja tuloksena kolme ihanaa pikku noitaa. Pentublogissa enempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti