Riepun kynsi kesti ja se nyt vaan meni hyvin niillä omilla ohjaus kuvioilla. Täytyy vaan olla tosi tarkka taakse tyrkkäsyissä sillä se ei niihin yhtä luontevasti lähde kuin bortsut, helposti hyppää läpi. Kontakteilla tehotreeni, en saanut varastamaan ja ylösmenotkin pelitti kun puomilla palikka ylösmenolla.
Viuhkalle sai muistuttaa jarruja muutaman kerran. Sitten tuli ylikiltti ja ei irronnut putkeen. Oho. Pujottelussa mun hiukset ehtii harmaantua. Mutta jos noi unohtaa, niin sekin meni aika hienosti.
Voltti sai "vain" tokoilla. Sari oli kiltti ja auttoi ohjatussa. Molemmat puolet ok, ei itselläni huomauttamista. Jollakulla muulla voisi olla.
Ruutu samoin ihan hyvä. Tosin vaihdoin merkin pienempään ja meinasi suoraan mennä ruutuun. Höpsis-huomautus ja etsi ensiksi hyvin merkin. Vähän rallattelua eestaas.
Z kaikki jäävät oikein. Ei pro eikä ehkä edes hyvä, mutta meille hyvä nyt tähän koulutustasoon.
Luoksetulojen stopin hitaita, yök.
Kaukojen seisomisesta maahan ei oikein ensiksi toiminut, peruutti vain. Hiukan lähempää oli varsin hyvät vaihdot.
Että hauskaa oli siinäkin :o)
Pyry
Ja iltaruoan kaukokäskyt. On kai vahvistettu tuota taaksepäin suuntautuvaa liikettä. Tuskin 15m ihan noin peruuttaa. Eihän toi täydellistä ole nähnytkään, mutta se tekee ja ilolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti