maanantai 27. elokuuta 2012

Eilen sain treenattua hiukan tokoakin.
Merkkin vieressä oli kassi ja reppu, meinasi Voltilta kadota koko merkki ekalla lähetyksellä. Mutta löytyhän se kun tarpeeksi etsi ;) Tuli vahingossa hiukan vaikea eka liike.
Merkille meneminen on kyllä hyvällä asenteella. Poikittaa helposti hiukan, johtuen nyt tästä käskytyksestä. Mutta korjaa täysin suoraan itsensä ja parilla palkkauksella menee heti hyvin suoraan taakse.
Ruudun löysi loistavasti! Nyt täytyy harjoitella niitä sieltä mukaan tuloja. Menee helposti ohi kovaa. Pari kunnon palkkausta ja yksi palaute korjasi eilen tilanteen hyväksi. Jatko?
Ohjatussa noudossa vein itse kapulat. Aika paljon oli häiriötä ekalla kerralla ja läksi liikaa kaarrattamaan. Täytyy olla hyvin tarkka käsimerkin kanssa, sillä avatessani liikaa niin lähtee myös liikaa. Pitää oikeastaan osoittaa suoraan kapulalle.
Muutama toisto molempiin suuntiin ja saatiin oikein hyviä noutoja. Kapula tulee myös asenteella takaisin!
Tunnari oli ok, paljon kapuloita ja hyvin teki töitä ja toi oman. Ehkä voisi olla ripeämpi, mutta nyt vaan pyritään tarkkuuteen ja ettei maistele & tuo sen oman eikä jää haaveilemaan.
Kaukokäskyissä hiukan eteenpäin pitkästä matkasta (20m) seisomisesta maahan. Tein lähempää ja ekan kerran takapalkalla. Ei jumittanut siihen yhtään eli voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.
Lopuksi vain asenne sivulle tuloja. Asenne oli kohillaan :o)

Loppulenkki Voltin, Viuhkan sekä Zeljkon ja Gungan&Tipin kanssa. Voltti juoksi kuin whippetti malin kanssa. Olipa niillä hauskaa ja kiinnostavaa olisi tietää kuinka paljon ne oikeasti ottaa matkaa sillä hullunrallilla!

Tänään onkin Jaakon eka syksyn yksäri, jee! Matkana taitaa lähteä Viuhka ja Voltti. Riepu ehkei ole kunnossa :o( Ja Maliinalla se reikä kyljessä. Joka onneksi paranee tosi hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti