Sari oli haastanut minut ja Lauran.
1. Mitä eläimiä laumaasi kuuluu?
- koiria ja kissoja
2. Tämänhetkiset harrastuskoirasi ja mitä niiden kanssa harrastat?
- Voltti ja Viuhka. Voltti agility ja tokoa, Viuhka pääosin agility. Paimentamassa on käyty joitakin kertoja, enemmän kuitenkin Viuhka.
Riepu on eläkkeellä ja keskittyy lähinnä pihan ja sohvan vahtimiseen, Maliina taas puuhailee enemmän Juhan kanssa. Ja Ruuti hengailee mukana.
3. Tärkeimmät saavutuksesi tähän mennessä?
- Vaikea vastata, saavutuksia on niin erilaisia. Agilityssa Riepu on eka agility- ja hyppyvalioni (epävirallisesti kun ei ole näyttelytulosta), sen kanssa olen päässyt osallistumaan useamman kerran karsintoihin ja SM-kisoihin. Voltti on ensimmäinen tokovalio, tosin sekin epävirallinen sen näyttelytuloksen uupumisen takia. Viuhka oli ensimmäisen bc pentueeni emo ja pentue ei ehkä kaikkein pöllöin ole, terveitä ja mukava luonteisia moneen lajiin sopivia koiria (joskaan ehkei niitä helpoimpia).
Yksi iso saavutus on ehkä myös se, että kaikki koirani ovat mukavia kotikoiria, osaavat käyttäytyä ja niiden kanssa arki sujuu ongelmitta.
4. Tavoitteesi vaikkapa tänä vuonna?
- Tuloksellisesti saada Voltti 3-lk aksassa, muutama nolla sieltä olisi ihan kiva. Tokossa osallistua SM-kisoihin ja oishan se hienoa päästä toiselle päivälle. Muuten, että kehitymme molemmissa lajeissa ja pääsemme eteenpäin.
5. Miten paljon treenaat?
- vaihtelevasti. Agilitya talvisin 1-2 kertaa viikossa (joskus lisänä viikonloppusemmat tms.). Tokoa tulee tehtyä melkein päivittäin kotosalla jotain temppuja. Rymätreenit ehkä noin kerran viikossa, aina ei sitäkään.
6. Millainen on hyvä treeni?
- riippuu mitä treenaa. Välillä radan läpi pääseminen on se juttu. Toisen kerran hiotaan tekniikoita ja silloin ahaa-elämykset ovat parhaita. Joskus taas kaikkea siltä väliltä. Ohjatuissa treeneissä hyvä treeni on sellainen, mistä saa eväitä jatkoon. Ja välillä vaan tarvitsee "kaikki onnistuu" treenejä!
7. Miten pyrit itse kouluttamaan muita?
- koirakko kohtaisesti. Kaikki ei pysty samaan, jokaisella on vahvuutensa. Niiden esiin kaivaminen ja löytäminen on haastavaa. Yritän olla positiivinen, mutta sanoa suoraan. Pidän tekniikoista ja mahdollisuudesta käyttää hyväksi niitä, koitan saada ohjaajat kokeilemaan, opettelemaan ja oivaltamaan itselleen ja koiralleen parhaiten sopivia vaihtoehtoja.
8. 2 parasta piirrettä koirassasi?
- Voltti yrittää aina parhaansa ja se on maailman helpoin koira niin kotona kuin reissussa.
9. 1 huono piirre itsessäsi?
- yksikö vain... äkkipikaisuus.
10. Tulevaisuuden toiveita?
- koiramaisissa toiveissa on saada pitää koirat terveinä, iloita niiden kanssa tekemisestä. Toivoisin pystyväni oleman enemmän seesteinen, kehittäväni omaa päätäni. Viuhkalle helppo synnytys ja terveet pennut. Saada pitää Riepu vielä ilonamme (ja riesana).
11. Päivän mietelauseesi?
- ei ole. Muuttuu kokoajan jos sellaista edes on!
Ohjeet haastetuille: jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait haasteen.!
Haaste lähtee toiselle Sarille ja Heidille!
1. Elämäsi koira?
2. Jos sinulla ei olisi bordercollieta, niin mikä koira sitten?
3. Mieluisin laji koirien kanssa?
4. Himokisaaja vai sunnuntaiharrastaja, kumpaan kallistut?
5. Oletko treenajana pikkutarkka nysvääjä vai sinne päin-tekijä?
6. Jos koirallasi olisi ammatti, mikä se olisi ja miksi?
7. Mikä on asia, josta olisit valmis tinkimään ensimmäisenä koiran kasvatuksessa (esim. joku osa luonteesta, terveydestä, ulkonäöstä) ja mistä et tingi missään tapauksessa?
8. Jos bordercollieen pitäisi risteyttää toista rotua, mikä se olisi ja miksi?
9. Nimeä maailmalta koira, joka sykähdyttää (jos sellaista on).
10. Ohjaaja/kouluttaja, jonka menoa ihailet (jos sellaista on).
11. Ihanne vapaapäivä koiran kanssa, mitä ja missä?
11. Ihanne vapaapäivä koiran kanssa, missä ja mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti