keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Huuda kovempaa

Ja vaikka kuinka huutaisi, teho on mitätön. Jälleen taas todistettu totuus. Asia, josta minulle huomautetaan kohtuullisen säännöllisesti. Kun iskee paniikki ettei ehdi tai osaa, alan kiljumaan. Ja siitä seuraa virhe. Kun pidän sen suuni soukemmalla ja ohjaan, niin menee ihan hienosti.
Olin siis Jaakon treeneissä Voltilla. Meidän kanssa oli Anna Eifert Nevian bordercolliensa kanssa. Käytiin siis pitkään ja hartaasti rataa läpi :)
Alku meni ihan kivasti. Jaakko halusi hioa minun pakkovalssia (mikä meni minusta ihan hyvin), varpaiden asentoa yms. No ei toiminut, en saanut siitä asennosta itseäni ympäri tarpeeksi vikkelään. Sitten pakkovalssi (joka ei ollut varsinainen pakkovalssi), varpaat valmiiksi meno suuntaan. Se muuten toimi! Hmm, täytyy miettiä noita missä mitenkin.
Eihän me nollana vedetty 30 esteen rataa, mutta kuitenkin alusta loppuun enempi vähempi pätkissä. Minusta tuntui, että välillä rytmit oli kateissa ja minä aina myöhässä. Mutta ei kai sitten muka ollutkaan, paitsi minä aina myöhässä. Tai ainakin välillä. Kun vaan uskalsi luottaa koiraan ja mennä vaan niin kappas, ehti paljon pitemmälle ;o)
Voltti taisi olla ihan pätevä. Kyllähän sitä ohjata pitää, ei se mikään Zen ole :P Mutta tuli ohjauksiin, ei kaahottanut, yritti parhaansa, osasikin jotain mitä en uskonut. Pujotteluissa oli super niin kulmien hakemisen, nopeuden kuin siellä pysymisen suhteen. Takaakierroissa kovasta vauhdista täytyy olla tarkka ettei mene ohi liikkeen mukana, tällein kävi takaakierto-persjättö kohdassa. Tosin ekaksi varmistan, sitten olen myöhässä ja meni jo.
Rimoja ei tullut lainkaan, kontaktit meni nopsasti ja tuntui kivalta. Huolellisuutta ja uskoa itselle.
Taisi Jaakolta joku ylistyssana lipsahtaa Voltista. Tai siis ellei nyt ihan ylistys, niin kehu. Tai ainakin positiivinen lause.
Jaakko meni itse lopussa muutaman pätkän. Sai menemään yhden hypyn ohi (kun ei ole Zen), muuten oli aika näppärän näköistä! Ja ehkä se todellakin menee aika nopsasti, siltä se näytti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti