torstai 28. helmikuuta 2013

Sellaiset agilitytreenit

Eilen yöllä treenien jälkeen oli vähän olo, että ei tästä nyt kyllä tuu mitään. Agilitysta. Mutta sitten hetken mietittyäni ajattelin, että miksei tule. Siksikö, että ei vaan pystytä tekemään nollalla 30-esteen rataa. Vai koska yökspyöks en osannut tehdä helppoa sylkkäritreeniä. Vai mikä?
Ehkei oikeasti mikään, oikeastihan onnistu tosi moni asia paremmin kuin hyvin ja ne hankalatkin kun vähän mietti ja yritti enemmän.
Yksi ongelma on, että Voltti luulee tietävänsä minne mennään ja kuinka ohjaus menee. Tyrkkyesteiden ohittaminen on todella hankalaa jos ne siinä nenän edessä on kovassa vauhdissa ja oma liike vielä vie sinnepäin.
Nyt on taas jarrutkin hukassa ja vauhti kasvanut minulle hallitsemattomiin suhteisiin. Tai sitten kuvittelen kun joudun taas vähän enemmän köpöttelemään nivelongelmieni takia.
Sellainen pyöritys onnistuu, sehän kääntyy hyvin. Toisaaltaan myös rytmittämällä, kunhan se rytmitys olisi oikeassa suhteessa ja oikea-aikaista. Tätä täytyy treenata paljon.
Kontakteilla lelua valmiina muutaman kerran ja vauhtia löytyi enemmän kuin ehkä olisi terveellistä. Jaakko antoi hyvän ajatuksen juoksukontakteista. En varmaksi muista miten se nyt meni sanasta sanaan, mutta ajatuksena ettei ne ole mikään pysäyttävä este vaan yksi muiden joukossa (vrt. suora putki) ja on ohjattava ennakoiden myös niillä.
Lopuksi tosiaan yritin tehdä Lauran näyttämää sylkkäritreeniä. Jos kuvittelin meidän handlaavan ne ihan hyvin, niin se luulo karisi pois heti. A) Voltti tietää ja ennakoi, ei tule käteen (palkattiin) B) se lensi niitä esteitä (rytmitys, linjaaminen, mikä?) C) en osannut ranneliikettä ja oman liikkeen suuntaa etenkään vasemmalla kädellä. Koska ahdisti, lopetin. Ja menin tekemään jaakotuksia yms., jossa halusin Voltin pysyvän lähellä liikkeestä huolimatta. Oikealle parempi kuin vasemmalle. Täytyy paljon palkata näistä nyt.
Lopuksi se oli väsynyt, minä ehkä hiukan turhaantunut ja oli sitten ylikilttinä pienellä vauhdilla.

No, Lindan tekemä kakku maistui ja oli hyvää :)


1 kommentti:

  1. Höpsis, sä olit ainoo, joka pysty sitä rataa tekemään. Enimmäkseen meni kyllä loistavasti. Jos siellä nyt oli jotain pienenpientä, niin... täytyyhän jotain treenattavaakin olla.

    VastaaPoista