Tämä imartelee. Tottakai, hassuahan sitä olisi ellei. Ja koska minä en enää kasvata rotua, niin yritän ohjailla pennunkyselijät muualle. Vastailla edelleen heidän kysymyksiin siitä tästä ja tuosta. Mielelläni sen teenkin jos vaan osaan.
Mutta siinä vaiheessa kun kysytään, että voisinko ottaa pennun tältä tai tuolta kasvattajalta, siitä tai tuosta yhdistelmästä, minulle iskee epävarmuus. En tunne enää puoliakaan kasvattajista. En rodun linjoja enää hyvin. Tiedän vain "vanhat" kasvattajat ja vanhat linjat. Plus nämä muutamat uudemmat, jotka ovat aloitelleen samoilla linjoilla tai jotenkin vaan tulleet tutuiksi, jopa ystäviksi.
Jos suosittelen jotakuta tai tiettyä yhdistelmää, niin tunnen olevani vastuussa jos pentu ei olekaan toivotunlainen. Kasvattajan kanssa ei synkkaakaan. Siksi en suoraan suosittele ketään, voin kertoa, että kysyä tuolta tai tuolta. Joistakin sanon suoraan, että minä en ottaisi.
Ehkä nyt kun on ottanut etäisyyttä rotuun, mutta yrittänyt seurata sitä jonkun verran kuitenkin, niin suhtautuminen siihen on hiukan muuttunut. En tiedä onko aina ollut näin suuri hajonta rodun sisällä, minusta ei ole (mutta aika voi kultaa muistot). Onko siinä ollut niin paljon ongelmia terveyden ja luonteen kanssa. Vai ollaanko nykyään avoimempia, tuleeko tietoa enemmän (kiitos internetin, keskustelupalstojen jne.) ja onko rodun yksilöiden lukumäärän lisääntyessä myös ei toivotut asiat lisääntyneet samassa, jopa isommassa mittakaavassa?
Varmasti osansa on nykylääketieteellä. Koiria tutkitaan ja hoidetaan enemmän ja paremminkin varmaan. On hienoja laitteita ja tutkimuksia, joilla pystytään selvittämään enemmän ja syvemmältä kuin esim. 10v. sitten. Tietotaito lisääntyy, erikoistuvia lääkäreitä ja asemia on enemmän ja enemmän.
Ehkä jalostus, tyylisuuntaus, halu saada "mussusempia" päitä jne. lisännyt joidenkin vikojen ja sairauksia määrää? Ehkä muotirotuna oleminen laittoi teettämään pennut melkein nartulla kuin nartulla? Välittämättä sukulinjoista ja taustoista. Rodunomaisesta luonteesta. Ulkonäöstä. Tekisi mieli sanoa, että myös terveydestä.
Huhuja on vuosien saatossa kuulunut rotumixauksista. Ehkei Suomessa ole rekattu mixejä puhtaina, mutta merle värin huhutaan tulleen shelteistä ja mäyräkoirista. Vaikka väri kiellettiin, niin kyllähän niitä linjoja edelleen käytetään.
Rajan takana on juorujen mukaan laitettu chihuahua ja japanese chin yhteen. Mussusempi pää ja turkkia. Totta vai tarua, en uskalla ainakaan minä suoraan sanoa kumpaa.
Onko tämä mixaus sitten huono vai hyvä...
Kiihkoilu mihinkään suuntaan ei ole koskaan hyväksi. Jokainen ehkä haluaa tehdä niitä omanlaisiaan, oman tyyppisiään, oman ajatusmaailman painotuksin pentuja. Mutta kiihkoilu väreistä, hampaista, terveystuloksista, luonteista tai mistään ei ole pitkälle rodun kannalta hyväksi. Valitettavasti joutuu tekemään kompromissejä koska täydellistä ei ole. Mutta rodun (ja koirien tulevien omistajien) kannalta toivoisi ettei antaisi itselleen liikaa löysää sellaisten asioiden kanssa, joilla on merkitystä koiran elämään. Mikään koira eikä linja ole sen arvoinen, että otetaan tietoinen riski koiran elämänlaadun kärsimisestä jonkun sairauden tai äärettömän luonteen heikkouden takia. Näitä vähemmän onnistuneita yksilöitä syntyy aina muutenkin, sellaista se vaan on vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi tehdä kauniita, terveitä ja loistava luonteisia pentuja.
On kasvattajia, kasvattajia ja vielä kasvattajia. Plus trokareita. Laidasta laitaan. Omalla kultamussukalla täytyy teettää pennut kaverin uroksen kanssa, koska ne on vaan maailman parhaat ja ihanimmat ja kaikki haluavat pennun juuri niistä. On nartun, pari omistavia, jotka miettivät linjat, yhdistelmät tarkkaan ja teettävät jalotuksellisesti itselleen pentueita. On ammattimaisesti kasvattavia. Kaikista voi saada loistavan, hyvin sosiaalistetun, terveen ja rekatun pennun. Tai sitten ei.
Kuinka tärkeätä onkaan pikkupennun ensimmäiset viikot. Sen emo. Ihmiset ympärillä. Käsitellään ja kuinka. Ruokinta. Annetaanko sopivasti kokemuksia. Jne.
Mistä pentuviidakossa seikkaileva ostaja tietää mistä kannattaa ottaa? Millä kriteereillä?
Mistä kasvattaja aina voi tietää kenelle pentu kannattaa myydä?
Niin kasvattaja kuin ostaja voivat puhua tuhat kaunista ja miljoona hyvää. Joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tosin vastuullinen kasvattaja pystyy näyttämään mustaa valkoisella terveystuloksista, suvuista jne. Hänen pentunsa ovat puhtaita, hoidettuja, reippaan oloisia. Koirat yleensäkin hoidetun näköisiä, paikat kohtuu siistit. (No koiraperheissä on aina karvaa, hiekkaa ja pentutaloudessa vielä pissaa ja kakkaakin vaikka kuinka siivoaisi) Pentuja ja emoa pääsee katsomaan. Suvuista annetaan tietoa. Kerrotaan mahdollisista vioista ja kuinka ne vaikuttavat elämään. Osataan sanoa minkalaista pennusta odotetaan ja opastetaan sen kanssa toimimiseen. Kukaan ei pysty lupaamaan kuuta taivaalta eli ainahan odotukset ja lopputulos eivät kohtaa, etenkään chihuahuan kanssa.
Täysin vieraalle myyminen on ollut itselleni lievän henkisen ahdistuksen paikka. 99% olen onnistunut saamaan loistavat kodin ja suurinosa onkin ollut tuttu, tullut todella tutuksi, ollut jonkun kaverin kaveri tai joku luotettavan tuntuinen henkilö on suositellut. Mutta aina näinkään ei mene, välillä elämäntilanteetkin vaan muuttuvat. Ahdistus.
Useimmat asiat pätevät kaikkiin rotuihin.
Vaikka edelleen yksi ihanimmasta, kauneimmista ja upeimmista koirista on rotutyypillinen, ei mitenkään liioiteltu, kompakti rakenteinen, hyvin liikkuva ja itsensä kantava itsevarma chihuahua, niin meille niitä ei nyt kyllä tule. Vaikka kuinka huomaan huokailevani joiden kuvien ja sukutaulujen äärellä...
Mutta ei, olen totaali kyllästynyt. Melkein kaikella tapaa.
Ps. en millään lailla kuvittele minun kasvattien olevan sen kummoisempia. Niissä on rumia, hammasvikaisia, sairaitakin. Enkä näitä asioita edes yritä peitellä tai väheksyä.
Viimeisestä pentueesta Simo, josta tuli kyllä ihan keskiverto kaunis. Mutta pallipuoli ja alapurenta. Kovin voimakastahtoinen ja ehkä jopa hiukan hankala.
Ja saman pentueen narttupentu, joka on kanssa aika sievä, hampaakin sinnepäin ainakin. Hiukan ujo, muttei arka.
Pentueessa oli kaksi muutakin narttua. Toinen sievä kun mikä, mutta purenta kaamea, järkyttävät oireet kiiman jälkeen (sterkattu) ja olikohan vielä epäilyksiä allergiasta (taitaa olla eka allerginen kasvatti).
Toinen peruschihuahua, jolla taitaa perusasiat olla aika kohillaan. Kookas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti