sunnuntai 2. syyskuuta 2012

voi että

voi olla välillä hankalaa :o)
Esalla kiva, tehtäviä täynnä oleva rata ja me niin mennään yhdessä onnistuen kunnes olisi 2 estettä maaliin... että ei sitten menty maaliin vaan vähän käväistiin keinulla. Tyhmintä on, että Fu paineli sinne ennen Volttia ja opin mitä? En sitten mitään.
Puolukseksi sanottakoon, että se rengas-hyppy oli vähän hankalahkossa kulmassa ja liikaa ajattelin. Ja olin huolimaton. Mutta se muu rata, se oli niin parasta me tällä hetkellä pystytään tekemään. Se teki kaikki kontaktit hyvin, haki ne putkista huolimatta, käänty putkesta, hyppäsi hyvin jne. Voi Voltti <3
Sitten Hans jotain rata. Oli sisällä hallissa ja se pohja on kyllä liian pehmeä minulle juosta. Alku meni loistavan hyvin, sain myös käännettyä tosi näppärästi Voltin oikeaan suuntaan ja sinne se paineli. Miljoonaa. Hyppy-A-pituus ja ois oikeastaan pitänyt ehtiä pituudelle valssaamaan. No ehdinkö? No EN. Tekee muuten aika makeita juoksu A:ta tällä hetkellä. Pelastelu kalastelun kautta kepeille ja putkeen. Sitten piti valssata, mutta empäs valssanut kun sattu takareitaan, auts. Hyppäsi sitten puomin ylösmenon sivusta. Meni kyllä hyvin puomin loppuun saakka. Ja teki ihan hyvää rataa, mutta en päässyt enää niin liikkumaan eli sovelsin vähän.
Hyppis sitten Zeljkon. Noh alku taa sihan ok, mutta olin vähän suoralla putkella jäljessä ja taittoi pituudelta väärään suuntaan ja kolautti palikkaa. Sain taas poimittua mukaan ja teki tosi kivan pätkän sellasen 8 estettä, en pysty parempaan nyt. Sitten piti taas valssata mutten pystynyt/ehtinyt :o( Ja loppukin hiukan räpellykseksi sen takia.
Mutta summa summarumn, fiilis on hyvä. Voltti on hyvä. Voltti on nopea. Liian nopea. Minä olen ajoittain ihan hyvä. Ajoittain en todellakaan. Aina jotain. Mutta mukava fiilis, loistava koira ja jopa melkoisen taitava monesti.

Kivaa oli koko päivän vaikakkin vähän raskasta. Uusia, mukavia tuttavuuksia. Vanhoja, ihania ystäviä. Ja upeita koiria, mukavaa olemista, kivoja keskusteluja ja kaikkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti