Sekava kisafiilis.
Mian rata oli aika haastava, mutta täysin tehtävä! Otin tietoisen riskin edistäessäni kepeillä todella reilusti vaikka edessä oli pussi. Ei kannattanut, tuli kesken mukaan. Mutta toistolla kesti hyvin ja ehdin valssaamaan pussin taakse ja viemään Voltin oikeaan päähän putkea. Radalla puomi oli nyt ihan ok, ei pahoja himmailuja ja pysähtyi. Alkukin onnistui kivasti ja puomin jälkeen välistä veto oli ok. Aan juoksi hyvin ja kuviokin onnistui. Lopussa päällejuoksussa meinasi mennä ohi kun putki edellä veti, mutta tuli kuitenkin. Keinu oli "vähän" nopsa.
Zeljkon rata oli sisällä ja pohja on kyllä pehmeä, rimat 65. 3 rimaa!! Ihan kestämätöntä. Ohjauskuviot meni ihan sinnepäin kyllä.
Hyppis oli Itävaltalaisen Hans jotain käsialaa. Nopea, virtaava ja myöskin haastava. Ihan minun rata! Tykkäsin heti ja se näkyi ohjauksessa. Rata meni kieltämättä oikein kivasti, ikävä kyllä muurin palikka alas, muuten ei mitään erikoista. Ja kääntyikin ihan loistavasti tosi monessa kohtaa. Vitosella toisia, tai stulla vaan 3 tulosta. Hassua. Tai no oli siellä aika tiukka pujotteluun lähettäminen putken houkutellessa parin metrin päässä.
Jos huomenna uudestaan ja saisi tuon saman asenteen kun hyppikselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti